USKALTAISINKO KYSYÄ PALAUTETTA?

Palaute ja siihen reagointi ovat kehittymisen ydintä. Tämä teesi lienee helposti hyväksyttävissä – jos asuisit ja toimisit sosiaalisessa tyhjiössä, jossa ei muita ihmisiä olisi olemassakaan, kuinka luulisit kehittyväsi? Toki voisit lukea ja pohdiskella ja katsoa Youtubea, mutta kai ammatillisen toimintasi kehittyminen olisi aika hidasta ja satunnaista ja menisi helposti kummalliseen suuntaan? – Toiset ihmiset siis mahdollistavat palautteen ja toimivat katalyytteinä ja entsyymeinä ammatilliselle kehittymiselle. Lienee myös totta, että lääkärit eivät juurikaan kysele tai anna palautetta työssään ja työstään, sitä vain ”aistitaan” jotenkin tai se sivuutetaan. Palautetta myös vältellään – onhan käytännössä yksi keskeinen palautteen muoto negatiiviset asiakaspalautteet…

Erikoistuvien oppimisen ja ammatillisen toiminnan ja kehittymisen arviointia on ohjeistettu, kouluttajalääkäreille sitä suositellaan – kaikille lääkäreille se olisi hyvä! Ja mikäli halutaan olla proaktiivisia, tulee siis reagoida ennen valituksia, on vain uskallettava kysyä – uskallatko? Uskallanko minä? Entä miten sen voisi tehdä?

Meitä arvioidaan joka tapauksessa, eri tavoin ja eri tilanteissa. Jo nyt kaikki palaute, suullinenkin, kannattaa dokumentoida eli kaikki palaute omaan kansioon tai CV:n tai oman portfolion osaksi. Palautteet kannattaisi myös systematisoida eli tehdä vuosisuunnitelma, miten palautteen kerään, milloin ja keneltä. Palaute on parhaimmillaan 360 asteen palaute – palautetta kaikilta – palautteen kysymisen on myös säännöllistä ja ainakin kirjallista, mieluiten mahdollisimman monipuolista.

Vastaanotolla käyviltä saadaan risuja ja ruusuja sekä spontaanin palautteen, valitusten että asiakastyytyväisyyskyselyjen avulla ja muodossa – asiakaskyselyn voi tehdä myös vain omalla vastaanotolla käyville. Asiakasyritysten yhdyshenkilöille voisi laittaa vastaavan kyselyn saatteella, että henkilökohtaisen kehittymisen tueksi pyydän vastaamaan… varmaan vain osa vastaa, mutta kuitenkin!

Toimimme moniammatillisissa ryhmissä. Oman tiimin jäsenille voisi antaa lomakkeen täytettäväksi – voisivat innostua täytättämään itsestäänkin vastaavat. Syntyisikö jopa keskustelua toimintatavoista, yhteistyön tiivistämisestä, uusia oivalluksia tiimin toiminnan parantamiseksi?

Esimiehet ja kollegat – ehkä haasteellisin ryhmä? Vai luontevin? Jokainen lääkäri käy tai hänen tulisi käydä vuosittain esimiehensä kanssa kehityskeskustelut. Keskustelukaavakkeissa on usein kohtia, miten vuosi on mennyt ja mihin panostetaan seuraavaksi, mutta myös vuorovaikutuksesta, esiintymisestä, osaamisesta, panostuksesta työpaikan ja työn eteen voi keskustella ja kirjata. Kollegoilta voi kysyä palautetta henkilökohtaisesti – vai tempaistaanko: yksi lääkäripalaveri käytetään siihen, että kaikki kollegat antavat kirjallisen palautteen kaikista kollegoistaan? Vau! – Vai tulisiko tämä ottaa työpaikan laatukäsikirjan osaksi, teemme kaikki näin, joka vuosi?
Myös laajemmin voi palautetta saada. Esim. Taitoni.fi antaa palautetta suhteessa oman erikoisalan lääkäreihin ja myös kaikkiin lääkäreihin. EU seuraa kouluttautumistamme… Myös Lääkäriliiton vuosittain julkaisema Lääkärit-tilasto suhteuttaa omaa tilannetta muihin. Tällaisissa palautteissa korostuvat taito, osaaminen, vuorovaikutus, emootiot – ei niinkään tieto. Sitä kysytään tentissä ja siinä, miten käytännössä toimit.

Ja lopuksi: pelkkä palaute ei riitä. Sitä pitää kiihkotta lukea, pohtia ja reflektoida. Tältäkö toimintani näyttää? Olenko itse samaa mieltä? Miten tähän reagoin, mitä parannan, mihin panostan seuraavaksi ja miten sen teen? Mikä on minun ammatillisen kehittymiseni kokonaissuunnitelma? Mitä ja miten teen työkseni/työni 5-10 vuoden päästä?

Jarmo Heikkinen
Kirjoista, kirjoittamisesta ja historiasta innostunut kliinisen opettajan savolaisversio - ei siis kovin kliininen.

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

3 + 10 =