TUOTTAVUUSHYPPY!

Juha Sipilä puhuu 5 % tuottavuushypystä tai palkkakustannusten laskusta. Kysyin itseltäni, mitä se voisi tarkoittaa omassa työterveyshuollon kliinisen opettajan työssäni?

Alentaisinko palkkaani? Palkkani on SLL-tilastojen mukaan hieman toista tuhatta euroa vähemmän kuin keskimäärin praktikoivilla työterveyslääkäreillä. Erikoislääkäreillä palkka on vielä km. 800 euroa enemmän kuin ei-erikoislääkäreillä. Itselläni on kaksi spesialiteettia ja erityispätevyyttä. Ei siis juuri kiinnosta.

Lisäisinkö työaikaani? Kaikki lukeminen, valmistautuminen, työmatkat ja koulutukset ym. yhteenlaskien nykyinen ajankäyttöni ammatin hoitamiseen ja ammattitaidon kehittämiseen lienee yli lääkäreiden ajankäytön keskiarvon, joka on 44 h/vko – minulla ehkä 46-48 h/vko. Tiukka työajan seuranta tarkoittaisi työajan vähentämistä 38 tuntiin viikossa, ylitöiden maksamista, innostuksen ja koulutuksen vähentämistä ym. Ei siis toisi tulosta, eikä edes juuri kiinnosta.

Vähentäisinkö lomiani? Kun teen ammattiin ja työhön liittyvää lukemista ja tutkimustyötä osin vapaa-ajallani, osin lomillakin, neljä viikkoa täyttä lomaa vuodessa lienee maksimi, mitä nyt lomailen ja mihin lomien vähentämisellä tähdätään. Ei siis toisi tulosta.

Vähentäisinkö työni säätelyä ja siihen liittyvää byrokratiaa? Itse en sitä pysty juuri tekemään ja tuntuu, että norminpurkupuheista huolimatta byrokratia ja säätely vain lisääntyvät.  Ja jos työtä tehdään talouden, ei toiminnan ehdoilla, päädytään yliopistoissakin vaikkapa yksittäisten seminaariluennoitsijoiden kilpailuttamiseen… En siis saa aikaan tulosta, vaikka kiinnostaisi – eikä välillä edes kiinnosta.

Vähentäisinkö työtehtäviäni ja keskittyisin oleelliseen? Kun väki vähenee, jäljelle jäävien työmäärä yleensä lisääntyy tehtävien uudelleen jakamisen myötä. Tutkimusten mukaan työpaikkansa säilyttäneiden teho kuitenkin laskee, ei nouse. Ja voinko edes jättää sellaista tekemättä, minkä esimiehet minulle osoittavat? Toki lisätehtävät ovat useimmiten mielenkiintoisia ja ammattitaitoa kehittäviä sinällään, mutta… Eivät siis saa aikaan tulosta, vaikka kiinnostaisivat.

Vähentäisinkö omaa kouluttautumista? Koulutuksissa käyn 7-10 päivää vuodessa – saman verran kuin lääkärit keskimäärin. Täydennyskoulutukseen meillä on myös selvät velvoitteet olemassani. Sitä paitsi, jos jään ajastani jälkeen, en pysty toteuttamaan työssäni yliopistollisen eli korkeimman opetuksen edustajan roolia. Ammattitaidon rapautuminen ei kiinnosta, eikä tuota toivottavaa tulosta.

Mikä sitten toisi tulosta? Osa tavoitellusta tuottavuushypystä toteutuisi sillä, että käytössä olisi sujuvat tietotekniset ratkaisut: käyttäjäystävällisiä ohjelmia, sujuvia kirjautumisia, vähemmän salasanoja, vähemmän kömpelyyksiä, sujuvan käytön opastusta, yksinkertaisia kirjaamisia, päällekkäisyyksien purkua, kaatumattomia koneita. Samalla voisi organisoida työtä: vähemmän koko ajan tavoitettavuutta ja keskeytyksiä ja sälää – samalla enemmän perustehtävään panostamista. Kiinnostaisi ja toisi tulosta.

Parhaiten tuottavuushyppy tapahtuisi työskentelemällä 1-1,5 tuntia enemmän viikossa, työaikaa lisäämättä. Onko se mahdollista? Kyllä! Joka päivä jonotan lounasta 10-20 minuuttia päivässä, turhautuneena, poissa tuottavasta työstä. Se on noin 50 tuntia vuodessa. Lisäksi, jos kaikki työntekijät jonottavat suunnilleen saman verran, se tarkoittaa tässä yliopistossa lähes 150 000 tuntia vuodessa eli noin 80 miestyövuotta tai kaksien yt-neuvottelujen irtisanomiset. Jonojen purku olisi konkreettista, helppo toteuttaa, ja olisi tasapuolista. Siis toisi tulosta ja kiinnostaisi kovasti!

Juha Sipilä, pura ruokajonot!

Jarmo Heikkinen
Kirjoista, kirjoittamisesta ja historiasta innostunut kliinisen opettajan savolaisversio - ei siis kovin kliininen.

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

2 × 2 =