Toinen hyvä syy juhlia – ensimmäisten erikoislääkäreiden valmistumisesta 30 vuotta

Kuluva vuosi on työterveyshuollon juhlavuosi siksikin, että ensimmäiset yliopistollisen koulutuksen läpikäyneet työterveyshuollon erikoislääkärit valmistuivat 30 vuotta sitten. Olemme vielä nuori erikoisala!

Ennen vuotta 1919 ei ollut erikoislääkärille mitään vaatimuksia. Jokainen lääkäri ilmoitti oman erikoisalansa harrastuneisuutensa mukaan – nykysilmin katsoen vastaanottojen lehti-ilmoittelu oli varsin villiä. Ensi kerran vasta siis vuonna 1919 Helsingin seudun lääkäriyhdistyksen kalenterissa ilmoittavilta lääkäreiltä alettiin vaatia määrämuotoista erikoistumispätevyyttä – käytännössä kahden vuoden palvelua ko. erikoisalan tehtävissä. Erikoistumisten valvonta ja säätely siirtyivät Suomen Lääkäriliitolle vuonna 1932 ja säilyi siellä aina vuoteen 1961 saakka. Tuolloin vastuu siirtyi Lääkintöhallitukselle, josta se edelleen siirtyi yliopistoille vuonna 1982. Tuona vuonna parisataa työterveyshuollossa pätevöitynyttä sai siirtymäajan säännöksillä (esim. 15 vuoden tth-työkokemus) anomuksesta työterveyshuollon erikoislääkärioikeudet. Siirtymäkausi kesti yhteensä kolme vuotta.

Mainittakoon, että työlääketieteen erikoispätevyyden saavuttaminen oli ollut mahdollista vuodesta 1954 lähtien – Leo Noro ja Pertti Sumari olivat ensimmäiset pätevyyden saaneet. Työlääketieteen erikoislääkäreitä puolestaan  valmistui 10 vuosina 1963-1971. Vuoden 1982 uudistuksessa työlääketieteestä tuli työterveyshuollon suppea ala, ja edelleen 1996 erityiskoulutusohjelma.

Yliopistollista erikoislääkärikoulutusohjelmaa rakennettiin aluksi Kuopion korkeakoulussa Kaj Husmanin johdolla. Ensimmäiset koulutusohjelman läpikäyneet erikoislääkärit valmistuivat 1.8.1988: Antti Jahkola, Juha Myllykangas, Jari Rechardt, Mauri Rinne, Jarmo Tuominen.

Kaikkiin yliopistoihin saatiin työterveyshuollon osa-aikaiset professuurit 1990-luvulla. Tänään täysaikaiset professuurit on saatu jo neljään yliopistoon viidestä, mutta käytännössä erityisjärjestelyin, monenlaisten mutkien kautta. Vuonna 2005 erillisrahoituslain avulla saatiin vuosia pullonkaulaksi muodostuneeseen Työterveyslaitokseen koulutusvirkoja ja kouluttajia, samoin kliiniset opettajat yliopistoihin, ja käynnistettyä Virtuaaliyliopistotoiminta.

Koulutus on kehittynyt voimakkaasti 1980-luvulta. Työterveyshuollossa on jo yli 10 vuotta ollut valtakunnalliset erikoistumisvaatimukset, mm. yhteiset OPS, lokikirja ja palvelut sekä koulutusta verkossa. Työterveyshuoltojaksokin tapahtuu useimmiten sopimuspohjaisesti yksityisen sektorin yksiköissä – muut eivät yksityisellä sektorilla ole palvelujaan tehneet.

Vuonna 2015 tapahtui merkittävä uudistus, kun erikoislääkäritutkinto muuttui ammatilliseksi jatkokoulutukseksi. Kyseessä ei siis enää ole tutkinto vaan koulutus, jonka järjestäminen jäi edelleen yliopistojen vastuulle, jonka läpikäymisestä saa todistuksen ja Valvira myöntää pätevyyden. Koko erikoislääkärikoulutusta uudistetaan pian – prosessi on vielä kesken.

Nämä kaikki edellä mainitut varmasti hämmästyttäisivät 1980-luvun erikoistujia. Ja uutta tällainen on useimmille erikoisaloille nykyäänkin – monin osin nyt uudistuva erikoislääkärikoulutus pyrkii tämän suuntaisiin ratkaisuihin.  Tämä kuvastanee sitä, että ainakin työterveyshuollossa on tehty paljon hyviä ratkaisuja jo pitkään.

Malja työterveyshuollon erikoislääkäreille – malja alan erikoislääkärikoulutukselle!

Jarmo Heikkinen
Kirjoista, kirjoittamisesta ja historiasta innostunut kliinisen opettajan savolaisversio - ei siis kovin kliininen.

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

two + 12 =

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.