PALJONKO PANNAAN, SAIKKUA SIIS?

Sairauspoissaoloista, niiden merkityksestä, seurannasta ja hallinnasta on viime vuosina puhuttu paljon. On tehty vertailua niin OECD:n kuin muiden Pohjoismaiden kesken. Vertailuissa Suomi on todettu paljon sairastavaksi ja todettu, että tehdään mitä tahansa, sairauspoissaolojen määrä on ollut jo 10 vuotta melko lailla sama esim. Kelan ja EK:n tilastoissa.On tehty SV- ja työterveyshuoltolakimuutoksia ja kehitetty 30-60-90 päivän säännöt ja samassa yhteydessä on helpotettu ja jäntevöitetty sairauspoissaolotodistusten kulkua ja seurantaa. HTTHK:n painotuksia on muokattu työurien katkeamattomuuden ja pidentämisen puolesta. TTL:n sivuilla on julkaistu ruotsalaisten sairaaksikirjoittamisen ohje ja jopa tämän kevään aikana on luvattu STM:n johdolla laaja-alainen ohjeistus hyväksi sairauspoissaolokäytännöksi Suomen oloihin. Ainakin Kela, EK ja Tilastokeskus julkaisevat eri perustein kerättyjä tietoja sairauspoissaoloista. Jonkin verran muitakin selvityksiä ja tutkimuksia on aiheesta myös tehty, esim. paperiteollisuuden piirissä tehty selvitys ja Anni Kankaanpään väitöskirja työterveys- ja terveyskeskuslääkäreiden ja kirurgien sairauspoissaolojen määräämiskäytännöistä ja niiden eroista. SLL:n Lääkärin etiikka –kirjassa on oma lukunsa sairauspoissaoloista ja niiden oikeasta käytöstä jne.

Aiheen pohtiminen ei sinänsä ole uusi asia. Arnold Forsiuksen mukaan tehtaanlääkäreiden ammattikunnan muodostuessa 1860-luvulta alkaen yhtenä toimien perusteena käytettiin sitä, että saataisiin työntekijät pidettyä töissä. Leo Noro kirjoittaa Teollisuushygienian käsikirjassaan vuonna 1951 mm. sairauspoissaolojen määristä, hallinnasta ja taloudellisesta merkityksestä tuotannolle sekä sairauslomien väärinkäytöksistä. Työterveyslääkärilehden varmaan jokaisessa vuosikerrassa viimeisen 30 vuoden ajalta asiasta on kirjoitettu myös, viime vuonna teemanumerokin.

Positiivista kehitystä sairauspoissaolojen määrässä on aivan viime vuosina kuitenkin tapahtunut. Vuodesta 2008 työllisten sairauspoissaolot ovat vähentyneet noin 10 % per työllinen, poissaoloja on nykyisin noin 9 päivää työllistä kohden, 2008 10 päivää, paljohkosti silti. Myös Kelan korvaamat pitkät poissaolot ovat vähentyneet parin viime vuoden aikana.

On yllättävää, että lääkärien sairauspoissaolojen määräämiskäytäntö lienee tähän asti ollut työssä ja itse opittua, koulutusta aiheeseen ei juuri kukaan ole saanut. Vasta aivan viime vuosina lääketieteen opiskelijoille on pidetty yksittäisiä tunteja aiheesta. Esimerkiksi eräs LT 5:n kurssilainen Kuopiosta totesi helmikuussa käytyään 2×3 h aihepiirin luennoilla, että ”Tämä oli tämän kevään tärkein opetus”. Opetuksissa on painotettu, että lääkärin tehtävä on yrittää määrätä henkilön tervehtymistä ja toimintakykyä mahdollisimman hyvin tukeva eli sopiva sairausloma. Tarkoitus on välttää siis turhia ja vahingollisia sairauspoissaoloja huomioiden samalla se, että tehoton sairaana työskentely, ns. presenteismi ei selvästi lisäänny. Vahingollisia sairauspoissaolot ovat mm. silloin, kun ne hidastavat paranemista – osa sairauksista paranee tutkitusti nopeammin, jos työhön palataan aiemmin vaikka osasairauspäivärahalla -, aiheuttavat syrjäytymisriskiä, demoralisoivat tai huonontavat turhaan toimeentuloa pitkittymisensä vuoksi.

Summa summarum, sairauspoissaolokäytännöt ovat yksi tämän hetken kuumista aiheista – syystäkin. Tervehdin ilolla luvattua STM:n ”Hyvä sairauspoissaolojen määräämiskäytäntö” –oppaan valmistumista. Yksi tärkeistä lääkärin työkaluista on saamassa hyvää perustetta ja oikeutusta käytölleen.

Jarmo Heikkinen
Kirjoista, kirjoittamisesta ja historiasta innostunut kliinisen opettajan savolaisversio - ei siis kovin kliininen.

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

six − four =