Hyvä syy juhlia – Työterveyshuoltolaki 40 vuotta

Työterveyshuoltolaki säädettiin syyskuussa 1978 ja se astui voimaan vuoden 1979 alusta – olisiko keski-ikäistä neitoa  syytä juhlia?

Terveydenhuollon erikoisalakohtaiset lait ovat varsin harvinaisia; mieleen tulee vain kansanterveyslaki toisena erillislakina, erikoissairaanhoidosta säädetään kokonaisuutena. Työterveyshuoltoa koskeva laki oli syntyessään ilmeinen rariteetti myös kansainvälisesti, vaikka suosituksia – esim. ILOlta – oli toki olemassa. Laki syntyi melkoisen väännön jälkeen ja erilaiset skenaariot olivat loppumetreille asti mahdollisia. Ehkä tämän väännön takia lain keskeinen sisältö ja perusta ovat kestäneet aikaa hyvin, ja lisääkin tehtäviä on päivitysten muodossa tullut. Työterveyden merkitystä korostaa myös perustuslaki – jo ensimmäisessä perustuslaissamme todettiin työvoiman olevan hallitusvallan erikoisessa suojeluksessa.

Ennen työterveyshuoltolakia työterveyspalvelujen järjestäminen oli siis täysin työnantajan halusta riippuvaista ja säätelemätöntä. Toki sairaanhoidon järjestämisellä työntekijöille on jo vuosisataistakin historiaa välskäreiden käytöstä sotilaiden hoidossa, ammattikunta- ja palkollissäädöksistä ym. lähtien. 1960-luvulla edistyksellisiä työnantajia edusti esimerkiksi Kymi-yhtiöt. Kela oli korvannut työnantajille työterveyshuollon sairaanhoitoa vuodesta 1964 SV-lain perusteella 20 %:n korvaustasolla, ehkäisevää työtä alettiin korvata viisi vuotta myöhemmin. Kansanterveyslain (1972) ainut maininta työterveyshuollosta oli sen 15 §:ssä, jossa todettiin, että ”Kunta voi myös tehdä lääkintöhallituksen suostumuksella työnantajien ja muiden kuin 14 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitettujen oppilaitosten kanssa sopimuksen työnantajalle tai oppilaitokselle kuuluvan terveydenhuollon suorittamisesta kunnan terveyskeskuksen toimesta.”

Lainsäädännön pohjaa kehittivät osaltaan myös Työterveyslaitos (1945) ja STLY (1946) mm. ohjaamalla ja rakentamalla työterveystyölle hyviä käytäntöjä ja alan koulutusta. Työmarkkinajärjestöt ottivat asian edistämisen ajaakseen 70-luvun taitteessa ja siitä lähtien työterveystyöllä on ollut järjestöjen vankkumaton tuki takanaan. Työterveyttä koskevat asiat onkin sovittu ja sovitaan kolmikantaisesti ja ovat nykyään paitsi terveydenhoitoa, myös osa työehtosopimuksia ja Suomen ratifioimien ILO:n suositusten sisältöjä.

Lain pohjalta on säädetty myös Hyvä työterveyshuoltokäytäntö -asetus, joka on toinen keskeinen työterveyshuoltojen toimintaa ohjaava säädös. Harvinaisuus sekin – vai tunnetko asetuksen hyvästä kirurgian/sisätautien/fysiatrian tms. käytännöistä?

Työ vaikuttaa terveyteen ja terveys vaikuttaa työkykyyn ja työssä toimimiseen. Vajaa puolet noin kahdesta miljoonasta työntekijästä ilmoittaa kyselytutkimuksissa omakohtaisia työn ja terveyden välisiä yhteyksiä ja noin 15 %:lla (noin 300 000:lla) työntekijällä sairaus selvästi haittaa työntekoa – työterveyden ja työkyvyn tuen erityisosaamiselle on selvä tarvekin olemassa.

Julkisuudessa työterveyshuoltoa on arvosteltu liian sairaanhoitopainotteiseksi, eriarvoistavaksi ja epäreiluksikin. Osin totta, toisaalta sama arvio voidaan esittää lähes kaikkeen terveydenhuoltoon. Lähtökohtaisesti työterveyshuolto on työnantajien maksamaa ja työntekijöilleen järjestämää palvelua, joka ei ole suunnattukaan kaikille kansalaisille, ja verorahoja siihen ei käytetä. Ilahduttavasti myös ehkäisevän työn painoarvo on toiminnassa kasvanut.

Työterveyshuoltolakiin pohjautuva työterveyshuoltojen toiminta on järjestäjien ja käyttäjien arvostamaa palvelua, joka osaltaan ollut vaikuttamassa työtapaturmien, ammattitautien, työikäisen miesväestön kuolleisuuden, työkyvyttömyyseläkkeiden ja sairaspoissaolojenkin vähenemiseen sekä työurien pitenemiseen. Näitä saavutuksia, ja lakia itsessään, olisi ilo juhlistaa – kuka järjestäisi juhlat?

 

ICOH 2018 – Suuri Sosiaalinen Tapahtuma!

ICOH 2018 -kongressi oli Suuri Sosiaalinen Tapahtuma. Yhteensä 112:sta eri maasta tulleet yli 2100 osallistujaa olivat kaikki yhteisen asian äärellä, innokkaina kuulemaan ja vaihtamaan mielipiteitä eri maiden työterveystyöstä, ominaispiirteistä, ongelmista, ratkaisuista ja hyvistä käytännöistä. Eikä vain luennoilla vaan myös näyttelyalueella, tauoilla, kahvilla ja ruoalla, iltaisinkin. Jos asetuit syömään lounasta yksin, kohta huomasit keskustelevasi uusi-seelantilaisen, irlantilaisen ja portugalilaisen kollegan kanssa. Tai tapasit kahvikupin kanssa saksalaisen työhygieenikon, jenkkiprofessorin tai korealaisen kollegan – ja työterveysasioista riitti puhetta!

Tapasimme paljon myös suomalaisten kesken, totta kai, työterveys- ja turvallisuusalan ammattilaisten koko kirjon muodossa. Ja kerrankin kiirettömästi, yhteisesti irti arjesta ollen, ilman hoppua kauppaan, huolehtimaan lapsista tai menoa harrastuksiin. Osa oli kokeneita kongressinomadeja, osa ensikertalaisia, mutta, kuten sanottua, positiivisella yhteisellä asialla, ilman tärkeilyä.

Dublinissa järjestimme suomalaisen illan entiseen kirkkoon rakennetussa viihdekeskuksessa – syömistä, musiikin kuuntelua, jutusteluja. Mukana oli peräti yli 30 osallistujaa, kaikki hyvällä tuulella – ja tämä muutamalla sähköpostilla ja suusta suuhun markkinoiden! Luku on suurempi kuin useimpien maiden koko jäsenmäärä. Toki meilläkin mukana oli niin jäseniä kuin ilman jäsenyyttä kongressiin osallistuvia ICOH-ystäviä, ja hyvä niin.

Kongressipaikka oli moderni ja kompakti, järjestelyt olivat huomattavan sujuvat. Kaikkinensa kongressin positiivinen henki stimuloi ja ruokki omaakin innostusta. Oli taas mukava palata töihin keräämään yhteen kokemuksia ja mukaani saamia oivalluksia ja ideoita. Millaisia kokemuksia, ideoita Sinä sait? Tai lähdetkö mukaan 2021 – tuolloin kohtauspaikkana on Marokko?

Kansainvälisen työterveyden komission ja samalla maailman vanhimman työlääketieteen moniammatillisen järjestön maailmankokous ICOH 2018 päättyi perjantaina 4.5. Dublinissa. Kongressi oli positiivishenkinen, ammatillisesti kehittävä, tieteellinen sekä tietoa, taitoja ja asenteita ammentava, ja suomalaiset olivat monessa asiassa hyvin esillä, kuten aina – tästä lisää myöhemmin.

Kongressin sivut http://icoh2018.org/2018/.
Emojärjestö ICOH:n sivut http://www.icohweb.org/site/homepage.asp.

Mitä elämä on – henkäyksiä ja ilmaako vain?

Kollega suositteli minulle luettavaksi Paul Kalanithin kirjaa Henkäys on ilmaa vain (Bazaar 2017). Kirja kertoo nuoren, erityisen lahjakkaan lääkärin sairastumisesta aggressiiviseen keuhkosyöpään erikoistumisensa loppuvaiheissa. Kirja kuvaa muun muassa sitä äärimmäisen kovaa työtä, jolla hän tavoitteli ja rakensi neurokirurgin tulevaa uraa itselleen, ajatellen, että hän panostaa muuhun elämään ”sitten, kun…”  Kalanithi kuolee täyttäessään 40 vuotta; elämä osoittautui olevan ilmaa vain –  unhappy end?

Ei suinkaan – kirjalla on yllättäen suorastaan happy end! Kirja kuvaa paitsi kunnianhimoisen lääkärin suorittamista ja työelämäosallisuutta myös sitä henkistä ja arvojen muutosta, joka tapahtuu oman sairastumisen, potilaaksi joutumisen ja erityisesti läheisten absoluuttisen rakkauden myötä.

Paul Kalanithi kirjoitti kirjansa elämänsä viimeisinä kuukausina, ja teksti on sujuvaa, jopa koukuttavaa. Lukijana kuitenkin koin, että kirjoittajalla on ollut ikään kuin käsijarru vähän päällä – Kalanithi osoitti kirjoittaessaankin halua suunnitelmallisuuteen ja jonkinlaiseen kontrollin pitoon.

Kun vaimo Lucy kirjoittaa epilogin, kirja nousee lopullisesti siivilleen! Rakkaus ja tuki puolisoa kohtaan, puolisoiden merkityksellisyys toisilleen, perheyhteyden kuvaaminen, yhteisen ja todella kaivatun lapsen saanti vain vajaa vuosi ennen Paulin kuolemaa, kuoleman hyväksyminen ja silti yhteiseen tulevaisuuteen katsominen koskettavat.

Sivujuonteena kirja kuvaa myös Kalanithin kasvamista lääkäriytyeen, pyrkimystä parhaimpaansa, potilas-lääkärisuhteen muodostamista työuran eri vaiheissa, ja ammatillisen vuorovaikutuksen ja ammatin merkitystä. Tekstistä itse kukin meistä voi poimia rakennuspalikoita ammatilliseen identiteettiinsä! Elämän tarkoituksesta jo nuorena kiinnostunut, kirjallisuutta ja filosofiaa paljon lukenut Kalanithi kirjoittaa myös uskon asioista, osin ainakin minulle uusien näkökulmien kautta.

Harvakseltaan on tullut vastaan kirjoja, jotka kertovat potilaan sairastamis-kokemuksista, ja tuskin toista sellaista, jossa kirjoittajana ja kokijana on lääkäri, vieläpä nuori lääkäri. Kalanithille kuoleman hyväksyminen on osin yllättävänkin helppoa. Kirjassa hän etsii vastausta kysymykseen, ”mikä sinulle on oikeasti tärkeää”, ja osaltaan löytää sen. Kuolema ei hävitä koettua ja tehtyä, ei mitätöi työuraa, eikä se ole loppu, vaan muutos ja alku uuteen. Paul löytää merkityksellisyytensä toisista ja toisten kautta; merkityksellistä on se, mitä jätämme toisiin ihmisiin.

Ideaalina tämä merkityksellisyyden määritelmä sopii myös inhimillisen lääkärin työhön.

Glottaali klusiili ja blogistin identiteetti

Suomen kielessä on kaksi äännettä, joilla ei ole omaa kirjoitusmerkkiä. On äng-äänne – kaikille tuttu, ja vähemmän tunnettu glottaali klusiili eli umpiäänne: hengityksen hetkellinen pysähtyminen ja kurkunpään sulkeutuminen kahden kirjaimen välissä. Kuuntele kurkkuasi, kun sanot ”ota auto” –  siinä se, hengitys pysähtyy kahden a:n välissä hetkeksi.

Entä mistä muodostuu blogistin identiteetti? Yleensä identiteetti muodostuu työstä, jota tehdään – lääkärillä lääkärin työstä, blogistilla kirjoittamisesta ja sen edellyttämästä ajattelusta. Ja mitä enemmän työtä tekee, sitä enemmän identiteetti muokkautuu.

Yleisesti identiteettiin vaikuttavat myös tekijän koulutus ja tapa ajatella. Pohjalla muhivat arvot ja arvostukset, etiikka ja ammatilliset haaveetkin. Kukaan ei toisaalta muodosta identiteettiään yksin – vuorovaikutuksen merkitys on keskeistä! Ammatillisen identiteetinkin kehittymiselle keskustelut voivat olla parasta, mitä ammattitoverit voivat yhdessä tehdä. Työssä ja keskusteluissa tapahtuu myös mallioppimista, ja hiljainen tieto ammattitavoista välittyy.

Ammatillinen identiteetti on ehdottomasti myös kuulumista johonkin yhteisöön – perinteisesti pitkäaikaisten työsuhteiden myötä työnantajaan, nykyisin ehkä enemmän omiin tiimeihin ja/tai omaan ammattikuntaan? Omaa ammatti-identiteettiäni myös osallisuus alan yhdistystoimintoihin on muokannut paljon – siellä olen tavannut identiteettinsä syvällisesti omaksuneita ”alan aktivisteja”.

Ammatillinen identiteetti on paitsi sisäistä kokemusta, myös ulkoista: miltä näytän ja vaikutan ammattini edustajana muiden silmissä. Puhutaanko minusta leipäpapin tapaan leipälääkärinä, töissä kävijänä, rautaisena ammattilaisena, ottautuvana osallisena elämän hankaluuksissa, shamaanina vai byrokraattina… Ammattilaisen toiminta peilaa identiteetin ympäristöön, ja sieltä se palautuu takaisin – olethan huomannut?

Blogistinakin altistaa identiteettiään ja ajatteluaan arvioinneille. Ja se on hyvä. Itsensä ja oman toimintansa arviointi ei yleisesti ole helppoa, tutkimusten mukaan ei edes ammattilaisille – on siis syytäkin saada palautetta muilta. Ellei saa mitään palautetta, onko edes kiinnostava? Palaute kuvaa myös niitä odotuksia, mitä toisilla on ammattilaista kohtaan, ja niihin vastaamisella on merkitystä.

Ammatillinen identiteetti muuttuu koko ajan, kuten työ, työpaikat, kokemus, osallisuuskin. Monella se muokkautuu vähän huomaamatta, mutta sitä voi myös tietoisesti kehittää. Voisiko aiheesta keskustalla vaikka erikoistuvan ohjaustunneilla, tai yksikön koulutustilaisuudessa?

Entä miten glottaali klusiili liittyy blogistin identiteettiin? Lähinnä kai sanaleikeissä… Glottaali klusiili on fysiologiaa. Muualla klusiili muuttuu helposti vaivaksi – esimerkiksi blogistia voi vaivata litteraali klusiili – ideoiden tai kirjoittamisen umpi. Tila on kaikkea muuta kuin ideaali ja voi vain toivoa, ettei vaivasta tule universaali, ja lopullinen finaali.  Tuolloin identiteetti on lähinnä kriminaali, muutos on kardinaali ja olemus kuin kognitiivinen kaali!

Tieto ei ole valtaa vaan osaamisen ja valintojen perusta

Vuoden aluksi julkaistiin kaksikin työterveyslääkäreiden ja erikoistujien kannalta keskeistä teosta: uusi Työelämän perustietoa ja päivitetty Työstä terveyttä –kirjat. Heti aluksi on hattua nostettava ahkerille kirjoittajille ja toimittajille, kirjat eivät synnyt helpolla!

Kirjat ilmestyivät tammikuun alussa, ja omakin luku-urakka on vielä kesken. Tähänastisesta muodostuneen käsityksen mukaan ne sisältävät valtavasti alallemme keskeistä tietoainesta. Mutta riittääkö tieto – ”onko tieto valtaa”?

Me kaikki teemme monia työhön liittyviä valintoja joka päivä. Osa ammatillisista valinnoista perustuu tutkittuun tietoon, osa totuttuun tapaan, osa tilanteeseen liittyvään intuitioon, osa ehkä ei perustu oikein mihinkään ”tiedon” osa-alueeseen. Kun ammattilaisina käytämme tietoa, toimintatapamme on, että teemme valintoja, päätöksiä yhdessä potilaan tai asiakkaan kanssa. Meillä on kuitenkin vastuumme oman alan tietojemme ja tarjoamiemme vaihtoehtojen oikeellisuudesta ja hyödyllisyydestä juuri kyseisen potilaan tai työnantajan kannalta.

Eli tietoa on oltava, ja sitä on pystyttävä soveltamaan. Tieto-osaaminen syntyy työssä, ohjauksessa, koulutuksissa, kohdennetuilla tietohauilla sekä lukemalla, ja lukemalla paljon. Kyky soveltaa syntyy käytännön töissä, keskustelemalla, pohtimalla, yhdessä, ja kokemuksenkin myötä. Näin syntyy myös sitä hiljaista tietoa, jota kirjoista ei löydy – opimme, miten asiat käytännössä toimivat.

Lokikirjassa ohjataan oppimaan asioita eri tavoin ja eri tasoisina, Bloomisti. Osasta riittää, että muistaa kuulleensa ja tietää, mistä asia/tieto tarvittaessa löytyy. Suurinta osaa tiedoista pitää pystyä soveltamaan tilanteen ja tarpeiden perusteella.  Osaa tietoaineksesta pitää pystyä myös analysoimaan ja luomaan siitä uutta – kehittämään.

Toimintatavan valinta ei kuitenkaan välttämättä perustu tietoon. Osa perustuu arvoihin, jotka jokaisella meillä vaihtelevat. Tunnistatko omat arvosi? Arvovalinnoista esimerkkinä toimii vaikkapa tuore alkoholilainsäädännön uudistus. Saatavuuden parantaminen on aina lisännyt terveyshaittoja, mutta nyt saatavuus arvostettiin elinkeinoelämän ja ilman ongelmia alkoholia käyttävien henkilöiden näkökulmasta tärkeämmäksi kuin kansan- tai ongelmakäyttäjien terveys. Vaikka omassa työssämme työterveys ja työkyky ovat useimmiten myös potilaidemme ja työnantajiemme arvojen mukaista, olet varmasti kokenut tilanteita, joissa he voivat arvostaa eri asioita kuin me ammattilaiset – muistatko tällaisia tilanteita? Jotta voimme auttaa muita päätöksenteossa tai tehdä itse hyviä päätöksiä, tarvitsemme tietoa toiminnan ja arvojen tueksi. Ja nyt sitä on tuplaten tarjolla!

Kun siis valitsemme toimintatapamme tietopohjalta, luotettavaa tietoa soveltaen, ja samalla arvomme avoimesti tiedostaen, voimme toimia ”hyvällä omallatunnolla”, ammattimaisesti. Tuoreet kirjat ovat keskeistä ammatillisen tietopohjamme ja osaamisemme rakennusmateriaalia – toivotan Sinullekin hyviä lukuhetkiä niiden parissa!