Erikoistuminen ja raha – kannattaako erikoistuminen?

Monet niistä erikoistuvista, joiden erikoistuminen pitkittyy, sanovat, että erikoistuminen maksaa liikaa. He tarkoittavat, että sairaala- tai kuntoutuslääkärin tai Työterveyslaitoksen lääkärinä toimiessa tulotaso putoaa.

Em. jaksojen kesto on yhteensä 24 kk ja on helposti arvioitavissa, että ”saamatta jääviä tuloja” on bruttona 30-40 000 euroa jaettuna eriytyvän vaiheen neljän vuoden kestolle eli bruttona noin 10 000 euroa vuodessa. Tämä ei toisaalta liene varsinainen uutinen, sillä erikoistuminen on aina ”maksanut”. Päivystämällä, ylitöillä omalla työpaikalla tai yksityisvastaanotolla töitä tekemällä pudotus on kompensoitavissa – näinhän kaikki erikoistuvat sairaalalääkäritkin tekevät. Jos tätä ei ole ottanut huomioon, herää kysymys, onko oma talous alun perin tullut mitoitettua oikein? Onko talousasiat otettu HOPSin teossa huomioon?

Toisaalta erikoistuminen myös lisää tuloja. Lääkäriliiton tilastojen mukaan sairaalalääkäreillä erikoislääkärin pätevyys tuo parisataa euroa kuussa palkkaan lisää, terveyskeskuksessa tämä tuplataan ja edelleen työterveyshuollossa erikoislääkärin pätevyys tuo eniten eli bruttona keskimäärin noin 750 lisäeuroa kuussa. Tämä nousu kompensoi saamatta jääneet tulot jo kolmessa, neljässä vuodessa.

Edellisessä blogissani kirjoitin, miten erikoislääkäriksi valmistuminen on tärkeä etappi paitsi ammatillisesti myös osaamisen kehittymisen, itsetunnon ja työskentelyn itsenäisyyden kannalta. Sitä se on myös tulonmuodostuksen kannalta. Mitä nopeammin valmistuu, sen nopeammin koulutus tuo myös taloudellista etua!

ONKO ERIKOISTUMISESTA HYÖTYÄ?

Aika ajoin kuulee puhetta, ettei erikoistumista edes kannata viedä loppuun, sillä ei siitä ole mitään hyötyä. Onko tällaisille puheille syytä, pitävätkö puheet paikkansa? Totta vai urbaani legenda?

Kaikista lääkäreistä neljä viidestä on erikoistunut tai aikoo erikoistua. Syksyn 2012 selvityksessä työterveyshuoltoon erikoistuvista 34 % on saanut erikoistumisoikeutensa ennen vuotta 2006, yli 6 vuotta sitten. Peräti 18 %:n opinto-oikeus on saatu vuonna 2002 tai sitä ennen, joka johtaa automaattisesti palvelujen vanhenemiseen ja niiden uusimiseen. Vaikka siis 2/3:lla voi arvella, että erikoistuminen etenee melko hyvin, joka kolmannen erikoistujan kohdalla tilanne herättää kysymyksiä. Käytetäänkö erikoistuvan lääkärin nimikettä hyväksi, jotta voitaisiin toimia työterveyslääkärinä? Vai käytetäänkö ”hyödyttömyyspuhetta” helpoksi selitykseksi sille, ettei vaan saa vietyä erikoistumistaan loppuun, syystä tai toisesta?

Erikoistuja erikoistuu oman elämänsä ja elämäntilanteensa mahdollistamissa raameissa. Raameihin kuuluvat myös OPSin, HOPSin ja lokikirjan kaltaiset viralliset tavoitteet ja ohjeet, useimmiten kuitenkin taustalla. Perhetilanne, työpaikkamahdollisuudet, työn tekeminen itsessäänkin, oman talouden mitoitukset jne. vievät monia meistä vähän ajopuunakin mennessään. Monella erikoistumiseen meneekin vuosia selvästi enemmän kuin tavoiteaika on.

Yleensä kaikki ihmiset haluavat saattaa aloittamansa loppuun. Kesken jäänyt tai roikkumassa oleva erikoistuminen hiertää takaraivossa ja ehkä itsetunnossakin. Palvelut vanhenevat 10 vuodessa… Erikoistuvan nimikekin alkaa jo erikoistumisen toisella vuosikymmenellä herättää kavereissa enemmän hilpeyttä kuin kunnioitusta!

Työskentelyn kannalta erikoistuminen on ilman muuta keskeistä – sanoohan asetusteksti (1484/27.12.2001), että ”työterveyshuollossa päätoimisesti toimivan laillistetun lääkärin tulee olla työterveyshuollon erikoislääkäri”. Lain kirjaimen ja hengen noudattaminen on sovittujen pelisääntöjen mukaista ja luontevaa meille kaikille lääkäreillekin.

Entä kuinka itsenäinen erikoistuja on työssään? Saako tehdä, mitä haluaa? STM Opas 2004:12:3§ toteaa, että ”työterveyshuoltoon erikoistuvat lääkärit voivat toimia työterveyshuollon tehtävissä työterveyshuoltoon erikoistuneen lääkärin ohjauksessa”. Eriytyvän vaiheen työterveyshuoltojakson aikana kouluttajalääkäri antaa erikoistujalle henkilökohtaista ohjausta kaksi tuntia viikoittain. Tämä määrällinen koulutusvelvoite ei ulotu sen pidemmälle – kuitenkin em. ohjeen mukaan erikoistuva työskentelee työterveydessä erikoislääkärin ohjauksessa siihen asti, kunnes valmistuu. Myös Valtioneuvoston asetus erikoislääkärin ja erikoishammaslääkärin tutkinnoista (14.6.2012, 8§) sanoo, että koulutus tulee suorittaa hyväksytysti ”koulutusohjelmassa vaadittu kuuden vuoden käytännön koulutus kouluttajan ohjaamana”.

Kun työterveyshuollon palveluja markkinoidaan työnantajille, tulee tuoda esille, että palvelutiimin lääkäri on erikoistuva. Tämäkään ei aina ole itsestään selvää tai helppoa palveluntuottajille.

On siis muistettava, ettei erikoistuminen ole pelkästään erikoistujan asia. Myös kouluttajille ja ohjaajille, yliopistoille, työnantajillekin erikoistumisen loppuun saattaminen on tärkeää, joltain osin tuo haasteitakin: on kannustettava, järjesteltävä sijaisia ja töitä, järjestettävä koulutuksia, seurattava, pyörittävä asian ympärillä… työtä on sitä enemmän, mitä kauemmin erikoistumisen loppuun saattaminen vie.

Yhteenvetona voi todeta, että erikoislääkäriksi valmistuminen on tärkeä etappi niin ammatillisesti, osaamisen kehittymisen kannalta, itsetunnon, itsenäisyyden ja – kuten seuraavassa blogissa käy ilmi – tulonmuodostuksenkin kannalta.

Suosittelen lämpimästi!

KOULUTTAJAT INNOISSAAN – TONTUT MYÖS!

Kun neljäs kouluttajalääkäreille suunnattu pedagogisia taitoja vahvistava Tth-PEDA –kurssimme on päättymässä, voi tehdä pientä yhteenvetoa kursseista. Päällimmäiseksi on jäänyt mieleen se into ja innostus, jolla kouluttajat osallistuvat kurssiin. Keskustelua, tehtäviä, kommentointia, reflektointia, rooliharjoituksia, ryhmätöitä… kaikki onnistuu ja kaikkiin osallistutaan antaumuksella, jopa heittäytymällä! On helppo uskoa, että PEDAn käyneet kouluttajat ovat hyviä myös erikoistujien kanssa toimiessaan.
Em. heittäytymisestä kertoo myös Työpaikkaselvitys- ja terveystarkastustehtävän suorittaminen. Tehtävänä oli suunnitella tonttujen työpaikkaselvitystä ja terveystarkastuksia, mitä asioita niissä tulisi ottaa huomioon? Ajattelu oli monipuolista ja perusteellista, seuraavassa siitä vain muutama havainto.
Työ on periaatteessa ihanteellista, koko ajan positiivista, voimaannuttavaa. Kuitenkin tapaturmariskejä nähtiin useita, näistä yksi oli kompastelu. Toisaalta tontut ovat niin pieniä, että matalalta kaatuminen pyöreän vatsan päälle tuskin aiheuttaa isoja ongelmia? Ongelmia voi tulla jännittyneistä ja joskus yllättävästikin käyttäytyvistä, jopa purevista lapsista – millainen ea-välineistö tähän tarvitaan? Lahjojen paketointiin liittyy viiltovaaroja. Lahjojen valmistusprosesseissa kaikki kuviteltavissa olevat tehdastyön altisteet ovat mahdollisia. Kuinka toimia, jos poroallergia yllättää? Tai lahja-allergia? Tai kaneli- tai pukinkarva-allergia?
Työn kausiluonteisuus voi aiheuttaa psykososiaalista kuormittumista. Kun työn luonne on osin vakoilevaa (onko oltu kilttinä?), on ammattitaitoa kehitettävä koko ajan ja tunnettava mm. vakoilun/tiedustelun eri muodot: vakoileva, kiertelevä, kanteleva ja mutkitteleva tiedustelu. Kun toiminta-alueena on maapallo, Pörsänmäeltä Nauruun, tarvitaan myös monipuoliset rokotukset.
Bisneksen tekijöitä kouluttajiimme ei sattunut, sillä työpaikkaselvitykset suunniteltiin tehtäväksi noin 100 vuoden välein. Selvitys aloitetaan työterveyshuollon ammattihenkilöiden kokoontumis- ja suunnittelupalaverilla Korvatunturilla, samalla määritellään mm. paljon epätietoisuutta herättänyt tonttujen sukupuoli (syntyvät pataan heittämällä jne.), tosin suuri osa muistuttaa miehiä. Selvitetään alan yleiset altisteet ja toimialan tunnusluvut (esim. ammattitaudit, työurien pituudet ja eläköityminen, sairauspoissaolot).
Joulublogin kirjoittaja oli suunnittelmasta yhteydessä Korvatunturille – tällaista huomiota ei tonttujen terveys ja työkyky ole koskaan vielä osakseen saanut. Tontut kiittivätkin suunnittelijoita ja lupasivat heille ja kaikille blogin lukijoille Jouluna paljon lahjoja sekä erinomaista Uutta Vuotta 2013!

Kliinisen vilkas viikko

Mitä kliininen opettaja oikein tekee? Tämä on kysymys, joka aika ajoin nousee esille, kun itseänsä ja ammattiansa esittelee – tämä koskee myös esittelyä vaikkapa kollegoille. Samalla tämä on toki asia, jota ihmettelee välillä itsekin :).  Asiaa voisi lähestyä vaikka kuvaamalla omaa työviikkoaan. Ensin on toki sanottava, että työterveyshuollossa valtakunnan kaikilla kliinisillä opettajilla on erilaiset  työnkuvat, täysaikaisia kliinisiä opettajia on vain 1-2 ja yhteensäkin meitä on tusinan verran koko maassa.

Maanantaipäivälle on sovittu tiimikokous, yksikkömme yhteisten ajankohtaisten asioiden käsittelyä. Muutoin viikonloppuna kertyneen (!) noin 20 sähköpostin purkaminen, tammikuun seminaarimme kutsukirjeen ja ohjelman viimeistelyä, ensi syksyn Itä-Suomen lääketiedetapahtuman työterveyshuoltosession valmistelua. Työssä klo 8.15-14.30. Illalla vielä reilut pari tuntia tammikuun historiakurssiin valmistautumista lukemalla erinomaista Duodecimin 125-vuotishistoriikkia.

Tiistaina on kaksi kokousta: tupakkakoulutus.fi –työryhmän videokokous ja em. Lääketiedetapahtuman ohjelmatoimikunnan kokous. Parin luennon valmistelua, yksi kokouskutsu, sähköpostia, ensi vuoden toimintasuunnitelman työstämistä. Työssä klo 8.15-18.15.

Keskiviikkona ja torstaina työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen valtakunnallisessa kokouksessa itse oppimassa uutta ja toisaalta kahden pienen esityksen pitämistä. Lisäksi yhteensä kolme kokoustakin, joista viimeinen on Työterveyslääkärilehden toimituksen kokous. Lähtö keskiviikkoaamuna klo 05.15, paluu torstaina klo 24.00 – koko ajan jotain työhön liittyvää.

Perjantaina Työtiksen perjantaimeeting, puretaan em. päivien saldoa, työstetään toimintasuunnitelmaa, puretaan sähköpostia, vähän puhalletaankin… Työssä 8.30-15.

Viikon työtunnit yhteensä noin 50 tuntia, koko ajan mielenkiintoista, vaihtelevaa, uutta! Mitähän kivaa ensi viikolla?

Potilas ja asiakas ovat hämillään – kuka on työterveyslääkäri?

Niin potilaat, yritysasiakkaat kuin osa terveydenhuollon henkilöstöstäkin ovat hämillään – kuka ja millainen lääkäri työterveyslääkäri on? Tällä hetkellä nimikkeen käyttö on villiä, nimikkeen käyttöä ei rajoiteta tai ohjata. Niinpä työterveyslääkärinimikettä voi tällä hetkellä käyttää kuka tahansa työterveyshuollossa työskentelevä lääkäri. Aihe on noussut keskusteluun myös työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen valtakunnallisessa koordinaatiotyöryhmässä.

Työterveyslääkärinimikettä voivat ongelmitta käyttää työterveyshuollon erikoislääkäreiden lisäksi vuoden 2001 siirtymäsääntöjen mukaan pätevät lääkärit. Nimikettä käyttävät myös erikoistumassa olevat lääkärit, jotka käyttävät sitä pääosin ilman erikoistuva –lisäystä. Työterveyslääkäreiksi kutsutaan niitäkin erikoistujia, jotka ovat pelkästään yliopiston kirjoilla, mutta eivät aiokaan saattaa erikoistumista loppuun; samoin kaikki ”pitkän kurssin” käyneitä lääkäreitä; vasta työterveyshuoltoon (vähäksi aikaa) tulleita; työterveyslääkärin tehtävissä ilman erikoisalakoulutusta toimivia lääkäreitä; sairausvastaanottoa pitäviä yleislääkäreitä; muiden erikoisalojen erikoislääkäreitä heidän ottaessaan työterveysasiakkaita vastaan jne. Asiakas/potilas ei yhtään tiedä, millä koulutustaustalla lääkäri toimii. Sekavaa, eikö totta, hämmentävää ja epäreiluakin jopa?

Jos tilannetta verrataan muihin erikoisaloihin, ei kai kukaan kutsuisi kirurgiksi lääkäriä, joka on ensimmäistä päivää töissä kirurgialla? Tai keuhkolääkäriksi kandidaattia, joka on kesätöissä? Tai ihotautilääkäriksi kokenuttakaan kollegaa, joka on lukenut aiheesta yhden kirjan?

Kentällä olevan epätietoisuuden ja kyselyjen perusteella STLY on tehnyt STM:n työterveyshuollon neuvottelukunnalle esityksen suosituksesta, jonka mukaan työterveyslääkäriksi voisivat kutsua itseään työterveyshuollon erikoislääkärit; siirtymäsääntöjen mukaan (VN 1484/2001, 16§) pätevät lääkärit; työterveyshuoltoon aktiivisesti erikoistuvat lääkärit, kun heillä on yritysasiakasvastuu; osa-aikaiset (alle 20 h/viikko) työterveyshuollossa työskentelevät lääkärit, joilla 11 op pätevöittävä lisäkoulutus ja yritysasiakasvastuu. Minusta olisi myös reilua, että jokainen erikoistuva lääkäri käyttäisi nimikettä työterveyslääkäri, erikoistuva.

Yleislääketieteen erikoislääkärit tai vastaanottoa pitävät muiden erikoisalojen lääkärit käyttäisivät (oman erikoisalansa mukaista) erikoislääkärinimikettä, vain sairaanhoitoa tekevät pätevöittävän kurssin käyneet ja vasta alalle tulleet ilman yritysvastuuta työskentelevät lääkärit käyttäisivät nimikettä yleislääkäri tms.

Olisiko tämä reilua potilaita ja asiakkaita kohtaan? Selkiintyisikö villiä nimikekenttää? Nostaisiko tämä alamme profiilia? Aiheuttaisiko se ongelmia kenellekään? Olisiko tämä eettistäkin? Vähentäisikö turhia puheita?

Minusta uudistus olisi hyvä – entä Sinusta? Voit antaa palautetta vaikka sähköpostitse jarmo.k.heikkinen(at)uef.fi.

Lisäys 19.11. Lääkärilehden verkkoversiossa oli tätä aihetta koskeva mielenkiintoinen uutinen, lue:
http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=12748/news_db=web_lehti2009/type=1