MITÄ TEHDÄ, JOS TOINEN EI TAHDO?

Miten toimia, jos lääkäri on ilmoittautunut työterveyshuoltoon erikoistumaan, mutta hän ei haluakaan käytännössä kouluttautua tai osallistua viikoittaisiin ohjauskeskusteluihin koulutusyksikössään? Voiko erikoistua niin, että ei käy ohjauskeskusteluissa? Mitä kouluttaja voi näissä tilanteissa tehdä? Mitä tämä tarkoittaa erikoistumispalvelujen kertymisen kannalta? Mitä tämä kertoo erikoistujasta ja hänen arvoistaan?

Yksittäinen kouluttaja kohtaa näitä tilanteita harvoin, mutta tuntematon ilmiö ei todellakaan ole. Kouluttaja on usein yrittänyt ratkoa ongelmaa jonkin aikaa. Hän on yrittänyt selvittää syyn käytökseen, keskustellut erikoistujaksi ilmoittautuneen kanssa ja esittänyt, miten ohjaus ja koulutus voitaisiin yhteisymmärryksessä toteuttaa niin kuin erikoistuja on erikoistumaan hakiessaan luvannut. Ja kuten koulutuspaikka ja kouluttaja ovat toteutuksesta kirjallisesti yliopiston kanssa sopineet.  

Osallistumattomuuden syy voi olla yllättävä, kuormittava elämäntilanne, tai erikoisala onkin osoittautunut vääräksi, työuupumus tai sairaus on iskenyt, työ vaan vie mennessään… nämä ovat erikoistumista lykkääviä tai korjattavia tekijöitä, joista on syytä puhua.

Ehkä tavallisin syy ongelmaan kuitenkin on erikoistujan halu tehdä itselleen mieluista yleislääkärin työtä aikuisten parissa ilman aikomustakaan erikoistua. Hän käyttää säädösten porsaanreikää edukseen – ja etiikasta viis, näinhän kaveritkin tekevät. Jos syy on tämä, onko henkilö kykenevä muidenkaan sopimusten, lupausten tai eettisten periaatteiden noudattamiseen? Ja kyllähän ”pelkkä työnteko” tarkoittaa osaamistason laskua ja oppimisen, kehittymisen ilon häviämistä varsin pian.

Erikoislääkärikoulutusoppaan yksiselitteinen vastaus palvelujen kertymiseen on, että hyväksyttävää palvelua ei kerry, jos erikoistua ei osallistu viikoittain 2-tuntisiin henkilökohtaiseen ohjaukseen ja toimipaikkakoulutukseen (kts. alla). Eli erikoislääkäriä hänestä ei tule. Silti henkilö voi esiintyä vuosiakin valheellisesti asiakkailleen ja omalle työyhteisölleen tulevana alan erikoislääkärinä.

Entä mitä tämä tarkoittaa näiden asiakkaiden tai kouluttajan ja koulutusyksikön kannalta? Potilasvastaanottoa toki syntyy, mutta yksilöasiakkaat eivät saa sitä palvelua, mitä odottavat ja mistä hekin osansa maksavat. Eikä asiakasyrityskään saa sitä hyötyä tai lisäarvoa, mitä se asiansa osaavalta työterveyshuollolta odottaa… Työterveyshuollossakin maine on yhtä hyvä kuin mitä maineen tekijöiden heikoin lenkki on. Yksikönkin kannalta tilanne on pulmallinen: palvelua olisi annettava, mutta ketään ei voi pakottaa eikä osaamispääoma kartu…

Jos kouluttaja (ja yksikön johto) ja erikoistuja eivät yhteisymmärrykseen pääse, kouluttaja voi ilmoittaa, ettei jatka erikoistujan vain nimellisenä kouluttajana ja purkaa ohjaussuhteen. Radikaaleimmat jopa miettivät, onko tällaisen ”erikoistujan” työsuhdettakaan syytä jatkaa. Ehkä uusi puolen vuoden koejakso erikoistumisen alussa antaa uuden mahdollisuuden erikoistumisen ja työsuhteen jatkon pohdintaan: onko erikoistuja oikeasti soveltuva alalle ja osoittaako käytännön tekoja alan oppimiseen? On myös ehdotettu, että tällaisen lääkärin nimikkeenä käytettäisiin yleislääkäri tai muu lääkäri, ei työterveyslääkäri tai edes erikoistuva lääkäri, jos ei erikoistuakaan aio – tämä olisi asiakkaaseen nähden reilua, vaikka palvelutuotannon kannalta hieman problemaattista.

Kuten jo edellä olevasta lyhyestä pohdinnasta ilmenee, kysymys on varsin problemaattinen. Onneksi useitakin reagointitapoja on, vaikkakaan ei yhtään helppoa. Selvintä olisi, että erikoistuja hoitaisi erikoistumisensa kuten on opinto-oikeutta hakiessaan luvannut. Ryhdikkyyttä ja asennetta vaaditaan myös kouluttajilta, koulutuspaikoilta ja yliopistoilta, erikseen ja yhdessä toimien. Hyvin kouluttautunut lääkäri voi toimia hyvällä omatunnolla ja ansaitsee sekä palkkansa että asiakkaiden ja työkavereidensa arvostuksen!   

Erikoislääkärikoulutusopas
https://www.uef.fi/documents/376176/1009503/ERLOPAS2017-19/fc544a0e-cd7e-4abb-be73-76fa2de55fe5      
Sen yleisissä koulutusvaatimuksissa mainitaan mm:

Erikoislääkärikoulutusta koskevat koulutusvaatimukset ovat tiedekuntaneuvoston hyväksymät määräykset koulutuksen suorittamisesta, ja ne koskevat kaikkia erikoisaloja ja kaikkia erikoistuvia. Koulutusvaatimusten lisäksi erikoistuva suorittaa koulutuksensa oman erikoisalansa vaatimusten mukaisesti. Koulutusvaatimukset ja erikoisalakohtaiset vaatimukset ovat sitovat, ja niitä noudattavat kaikki erikoistumiskoulutuksen parissa toimivat henkilöt (niin erikoistuvat, opetushenkilökunta, vastuuhenkilöt kuin hallintohenkilökunta).

Erikoistuvan lääkärin edellytetään tutustuvan opinto-oppaassa selvitettyihin oman erikoisalansa vaatimuksiin (opetussuunnitelmaan) sekä osallistuvan henkilökohtaisen koulutussuunnitelman laatimiseen sekä lokikirjan pitämiseen saamastaan koulutuksesta. Lisäksi hänen tulee osallistua oman oppimisensa arviointiin ja koulutuksen kehittämiseen.

Työterveyshuollon opetussuunnitelmassa todetaan puolestaan:

Työterveyshuoltojakson ajan kouluttaja antaa erikoistujalle henkilökohtaista ohjausta vähintään kaksi tuntia viikossa. Edellä kuvatun henkilökohtaisen ohjauksen lisäksi koulutuspaikka järjestää erikoistuvalle lääkärille toimipaikka-koulutusta vähintään 160 tuntia kahden vuoden eriytyvän jakson aikana, mikä vastaa noin kahta tuntia viikossa.

Jarmo Heikkinen
Kirjoista, kirjoittamisesta ja historiasta innostunut kliinisen opettajan savolaisversio - ei siis kovin kliininen.

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

twenty − eighteen =

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.