Kongressioivalluksia

Pohjoismaisen ergonomiayhdistyksen (NES) järjestyksessään 48. konferenssi järjestettiin elokuun puolivälissä Siilinjärvellä. Pääjärjestäjät olivat Itä-Suomen yliopisto ja Suomen Ergonomiayhdistys. Osallistujia oli noin 100 yhteensä 13 maasta; ergonomian, työhyvinvoinnin ja työterveyden tutkijoita, asiantuntijoita, päättäjiä sekä käytännön toimijoita. Työterveyslääkärinä oli todella mielenkiintoista osallistua poikkitieteelliseen ja moniammatilliseen kokoukseen!

Ymmärsin, että ergonomian, työturvallisuustoiminnan, työhyvinvointitoiminnan ja työterveyshuollon tavoitteet ovat varsin yhteiset – työurien pidentäminen, työkyvyn tukeminen, tuottava ja terveellinen työelämä, terve ja sosiaalisesti turvattu vanhuus. Keinot vaihtelevat jonkin verran, toimijoiden taustat samoin, mutta päämäärät eivät – yhteistyötä kannattaa tehdä!

Työurien pidentäminen on päivän mantra. Se ei kuitenkaan käy kategorisesti, vain ikärajaa nostamalla. Ihmiset muuttuvat ja yksilöllistyvät iän myötä ja työ tulee sovittaa muuttuvaan työkykyyn. Näin saadaan ikääntyvistä työntekijöistä parhaat puolet esille ja pidennetään työuria. Lisäksi työkyvyn tukeminen keski-iässä edistää toimintakykyä vielä vanhuudessakin: tutkimuksissakin on havaittu, että hyvä työkyky 50–60-vuotiaana ennustaa hyvää toimintakykyä ja pärjäämistä päivittäisissä toimissa vielä 80-vuotiaanakin. Näin työssäkäyvien työkyvyn tuella on myös ikääntyneille ja kansanterveydelle merkitystä – taas yksi peruste tehdä yhteistyötä!

Ikäjohtamista siis tarvitaan. Se tarkoittaa niin yritysmaailman asenteiden muokkausta, esimiesten kouluttamista, työympäristön, työn vaatimusten kuin työajan tai -vuorojenkin uudelleenarviointia. Näin lisätään kaikille myös mahdollisuuksia kartuttaa toimeentuloa eli tulevaa eläkettä mahdollisimman pitkään, jopa 68-vuotiaaksi asti. Työterveyshuolloillakin on tässä oma roolinsa – poikkitieteellisesti, moniammatillisesti ja yhteistyötä tehden!

Jarmo Heikkinen
Kirjoista, kirjoittamisesta ja historiasta innostunut kliinisen opettajan savolaisversio - ei siis kovin kliininen.

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

fifteen + 20 =