ICOH2015: MAINIOT TYÖTERVEYSLÄÄKÄRIMME ÄÄRI-ILMIÖIDEN KESKELLÄ

Suomalaisissa työterveyslääkäreissä on matkoilla monia hyviä puolia: he ovat helppoja lähestyä ja akttiviisia keskustelijoita: omasta työstä suhteessa kongressin antiin puhutaan paljon ja peilataan niitä keskenään, mielenkiintoisimpia seminaareja pohditaan porukalla jälkeenpäin ja omat parhaat kokemukset ja opit tilaisuuksista, joihin toinen ei osallistunut (eri esityksiä on sentään yli 1600 valittavaksi!), vaihdetaan ja vedetään yhteen aktiivisesti. Sitä tehdään tauoilla, lounailla, iltapalalla kaupungilla, jopa nähtävyyksiinkin tutustuttaessa. Tutustutaan, lyödään kättä, kuullaan, missä toinen on töissä, ketä muita siellä on ja mitä siellä tehdään, mitä käsityksiä työstä ja mitä haasteita siinä itsekullakin on. Osa on aatteen asialla lähes koko valveillaoloajan!

Tutkimuksenkin tilanne näyttää Soulista katsoen valoisalta! Eilen istuimme  seitsemän suomalaisen illallispöydässä, jossa oli yksi dosentti, kolme tutkijakoulutukseen ilmoittautunutta tulevaa väittelijäkollegaa vierekkäin ja yksi  pohti tutkimuksen aloittamista. Lisäksi tänään tutustuin kollegaan, joka oman työnsä mielenkiintoistamiseksi oli jo aloittanut tutkimusta oma-aloitteisesti ja lähinnä omalla ajallaan – nostan hattua, ihaillen!

Täytyy ihailla myös korealaisia monesta asiasta. He ovat huomattavan ystävällisiä, ylpeitä tekemisistään ja saavutuksistaan, äärimmäisen kohteliaita ja äärimmäisen siistejä. Ylipainoisia ei näy, ei juuri tupakointia eikä alkoholia, koulutustaso on korkea. Järjestelmällisyys paistaa läpi kaikesta, turvallisuushakuisuus myös: esimerkiksi kongressissa jokaisen session aluksi näytetään hyvin tehty animaatio toiminnasta hätätilanteissa.

Heidän historiassaan on paljon samaa kuin Suomella sotien jälkeen: talouden valtava kasvu sotien jälkeen, naapurina jatkuva sotilaallinen uhka ja poliittinen arvaamattomuus.  Ääri-ilmiöt alueella ovat totta: kun pohjoiskorealainen ansaitsee noin 50 dollaria kuussa, Soulissa voin shoppailla kauppakeskuksessa, joka on ei korttelin, vaan kaupunginosan suuruinen! Kerroksiakin on parikymmentä, hintataso lähes Suomen luokkaa. Todistettiin, että suuruuden ekonomia on huikeaa!

Huomisaamuna kongresssisa on taas hyvin suomalainen aihe – työhön paluun tuki. Siitä sitten huomenna!

Jarmo Heikkinen
Kirjoista, kirjoittamisesta ja historiasta innostunut kliinisen opettajan savolaisversio - ei siis kovin kliininen.

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

4 × 5 =