Mitä työterveyshuollossa pitäisi osata vuonna 2025?

Maailma muuttuu kiivaasti ympärillämme, samalla myös työelämä ja työterveyskin. Miten tähän tulisi varautua, miten kouluttautua, mitä pitäisi osata vuonna 2025?

Jatkuva uudistuminen ja jatkuva osaamisen kehittäminen ovat olennainen osa ammattitaitoa ja ratkaiseva asennetekijä. Ennakointejakin voi ja tulee tehdä, ja yksi tärkeä ennakointiin ohjaava ”paperi” on Valtioneuvoston periaatepäätös (VnP) Työterveyshuolto 2025. Se katsoo hallituskausien yli tulevia muutoksia ja osaamis-tarpeita. Erikoislääkärikoulutuksessa on näihin osin jo reagoitu ja reagoidaan jatkossakin. Oletko tarpeista samaa mieltä, oletko mukana tekemässä muutosta?

VnP:n ensimmäinen vaade on, että työterveyshuollossa tarvitaan perinteisten valmiuksien lisäksi (onko meillä jo kaikki ”perinteiset valmiudet” hallussa?) yhä enemmän osaamista ja valmiuksia koordinoida työntekijöiden työkykyä ja työterveyttä. Tämä onkin jo heti alkuun kinkkinen tehtävä: miten koordinaatio-valmiuksia opitaan? Asiaa esillä pitämällä? Asennekasvatuksella, että ottakaa koppia? Työnjaolla? Muuten?

Työterveyshuollon henkilöstön on myös tunnettava työn tekemisen uusia muotoja. Tämä tarkoittaa epätyypillisiä työsuhteita, osa-aikatyötä, pätkätyötä, etätyötä jne. Tarjoavatko työterveyshuollot osaavaa palvelua tähän? Digitalisaation apu? Tthvyo:n kursseilla asiaa sivutaan, pitäisikö rakentaa ihan omansa?

Työterveyshuollossa on myös ymmärrettävä liike-elämän lainalaisuuksia. OY on järjestänyt tähän liittyen jo parikin kiitettyä kurssia, ja jatkoa seuraa!

Yksi haastavista vaateista on, että työterveyshuollossa on kehitettävä tietoteknisiä valmiuksia: digitaalisten palvelujen ja tietoteknisten sovellusten käyttö lisääntyvät. Yliopistojen resurssit tähän ovat minusta kysymysmerkki. Tämä lienee asia, jossa kannattaa etsiä yhteistyötä. Esimerkiksi Työterveyslaitoksella on jo tähän koulutusta ja materiaaleja. Entä voisiko vaikkapa suositusta HY:n tekoälykurssista Elements of AI hakea ja myöntää teoreettisia tunteja meidän alalle? Digitalisaatiota edistävät osin palveluntuottajat, miten sitä osaamista jaetaan laajemmin?

Työterveyshenkilöstö tarvitsee valmiuksia ja keinoja myös terveyserojen kaventamiseksi. Tämähän on siinä mielessä hauska tehtävä, että monet tth-kriitikot esittävät työterveyshuoltojen lisäävän eroja (sehän ei pidä paikkaansa, sillä erot liittyvät pääosin työsuhteeseen-työttömyyteen ja osin myös tk-aikojen saatavuuteen). Joka tapauksessa kysymykseen löytyy jonkin verran vinkkejä esimerkiksi uudesta Työelämän perustietoa -tenttikirjasta. Tuskin kuitenkaan riittävästi – miten edetä?

Asiakkaiden psykososiaalisen kuormituksen hallintaan liittyen tthvyo:ssa on työyhteisö- ja työpsykologian perustietokursseja. STM julkaisi viime keväänä myös kompaktin Opas työkyvyn tukemisen keinoista, kun mielenterveyden häiriöt uhkaavat työkykyä. Asia on niin tärkeä, että siitä voisi tehdä myös tthvyo-kurssin ensi vuodelle. Työuupumus tulisi myös hyväksyä ”oikeaksi diagnoosiksi.

Eri kulttuuritaustaisten työntekijöiden terveyden ja työkyvyn tukeminen edellyttää monikulttuurisuuden tuntemista. Kysymys on hyvinkin laaja, ja erilaisia seminaareja valtakunnassa on järjestetty… Transkulttuurinen kohtaaminen työterveyshuollassa? Pysyvä tthvyo-peruskurssi? Onneksi Työelämän perustietoa -kirjassa aihetta käsitellään: hyvä opus lisätä työelämätuntemusta tästäkin näkövinkkelistä!

Monikulttuurisuus edellyttää myös hyvää kielitaitoa. Erikoislääkärikoulutuksen resurssit riittävät hädin tuskin ruotsin- ja englanninkielisten perusmateriaalien tuottamiseen. Miten reagoida? Omaehtoista opiskelua, sujuvia tulkkipalveluja, keskitettyjä palveluja…?

Työterveyshuollon on kyettävä tunnistamaan, ennaltaehkäisemään ja hallitsemaan uusia terveysriskejä. On siis oltava herkällä korvalla koko ajan. Tulisiko tthvyo:on tehdä kursseja uusista terveysriskeistä tai nousevista altisteista tai käynnistää vuosittain uudistuva seminaarisarja aiheista, vai jättää asia Työterveyslaitokselle ja Työterveyslääkärilehdelle ym. kirjoituksille?

Työterveyshuollon on myös osattava kehittää eri toimialoille ja asiakasryhmille työpaikan kehitysvaiheeseen ja henkilön tarpeisiin soveltuvia työterveyspalveluja. Tällä hetkellä tthvyo:ssa on jo ainakin maatalousyrittäjien, terveydenhuollon, ammattiautoilun ja rakennusalan toimialat. Mitä muita ryhmiä valitaan? Mitkä toimialat/asiakasryhmät poikkeavat niin selvästi muista aloista, että ne tarvitsevat aivan omanlaista osaamistaan?

Työterveyshuollon on tarvittaessa osattava neuvoa erityisesti pientyöpaikkoja työsuojelun perusasioissa. Tämä näkökulma pyritään ottamaan huomioon syksyllä valmistuvassa työsuojelu lääkärin näkökulmasta -kurssilla. PIRA on tähän myös hyvä. Työterveyslaitos järjestää työsuojelun perus- ja jatkokursseja, samoin lähes joka paikkakunnalla on muita ko. koulutuksen järjestäjiä. Itse osallistuin aikanaan tällaiselle tavan työntekijöille järjestetylle päivän kurssille, jopa omakustanteisesti, ja opin paljon.

Oletko samaa mieltä yllä olevasta listauksesta VnP:n tekijäin kanssa? Entä reagointikeinoista tai tavoista? Jos kehittämisajatuksia ja ideoita Sinulle syntyy, jaathan ne kanssamme?

Mahtiankan T.Y.Ö.K.Y.K.Y.T.A.L.O.

Sattui silmiini kaksi merkittävää juttua lähes yhtä aikaa. Ensiksikin EK ja Sanoma Oy kumppaneineen käynnistivät lukutaito- ja -intokampanjan, jonka merkeissä ne lahjoittavat kaikille Suomen kymmenvuotiaille Aku Ankka -lehden kuukaudeksi. Toiseksi julkaistiin erään professorin loistavaksi mainitsema Kelan Sosiaali- ja terveysturvan raportti ”Työkyvyn käsite ja työkykymallit kuntoutuksen tutkimuksessa ja käytännöissä”. Raportissa nostettiin esiin kahdeksan kuntoutuksen kannalta oleellista työkyvyn mallia, joista kaikista työterveyslääkärinkin on hyvä olla tietoinen, sillä ”sitä saa mitä mittaa”. Muistatko, mitä työterveyshuolloissamme yleisimmin käytetty työkyky- ja työhyvinvointimalli pitikään sisällään?

Työkykytalossa katon muodostaa työkyky, työn ja ihmisen voimavarojen välinen tasapaino. Talon kolme alinta kerrosta muodostavat työntekijän voimavarojen ydinulottuvuudet: terveyden ja toimintakyvyn, ammatilliset valmiudet ja kompetenssit sekä asenteet, arvot ja motivaation. Talon neljäs kerros sisältää työn ydinulottuvuudet: työn sisällön ja vaateet, fyysisen, ergonomisen ja psykososiaalisen työympäristön sekä hallinnon ja johtamisen. Työkyky on yhteydessä myös työpaikan ulkopuoliseen lähiympäristöön, johon kuuluvat perhe ja läheiset sekä erilaiset työpaikan tukiorganisaatiot, kuten työterveyshuolto ja työsuojelu. Yhteiskunta muodostaa työkyvyn makroympäristön. Kaikki nämä osatekijät vaikuttavat eri mekanismeilla ja suhteilla toisiinsa.

Öh, selvää tämä, mutta voisiko asian sanoa vähän positiivisemmin tai selkeämmin – voisiko käsitteen ankallistaa?

Työkyky on kosolti muutakin kuin sulka märkänä raatamista – se on parahultaisimmillaan mielen murkinaa, älynystyröiden hieroskelua ja kehollistakin kilvoittelua toimeliaisuuden tantereilla. Se tuo pöytään nokittavaksi maistuvaa öylättiä ja arjen juhlistavaa Sihi-juomaa. Työkyky on lahja, jota kitsainkin kitupiikki vaalii tarkasti, mutta sen saavuttaa meistä jok´ikinen kilvoittelija. Siitä saavat potkua niin Kattivaaran margariinitehtaan työntekijät, päivystävät dosentit kuin pitelemättömät propellipäätkin. Piukea into touhuta tuottavasti kasaa kalusteita tekijänsä yliskamariin ja ponkauttaa ukset auki yhteiskuntamme tulevaisuuden mahtiankoille! Sujuva työnteko myös kohottaa kotomaamme karkumatkalle valtioiden välisessä kolikkokirstujen kilinäkilvassa, ja taito tahkota taalatukkuja lepää koulunpenkkiä kuluttaneiden osaajien yhteisissä hyppysissä. Tarmokas touhunta kohti silmissä siintävää tavoitetta onnistuu parhaiten ilman päsmäröintiä ja turhaa nokkain louskuntaa. Yhteinen työkykymme ja työmme ovat aarteita, joita kenkään kanalja älköön vähätelkö tai omistajaltaan riistäkö!

Oliko selkokielistä? Vai olisiko helpointa todeta, kuten eräs toinen professori asiaa aikoinaan kuvasi: työkyky ja suhteet ovat kohdallaan, kun aamulla on mukava lähteä töihin?

T.Y.Ö.K.Y.K.Y.T.A.L.O., Toimeliaasti Yrittävän Öylättiä Kotiin Yksinhuoltajana Kolmosille Ylenmäärinkin Toimittavan Aktiivisuus Lumoaa Onnistumisillaan.

Tarvitaanko chatissa työterveyshuollon erikoislääkäriä?

Olin kuulemassa kokeneen työterveyslääkärin kokemuksia chatin käytöstä työterveyshuollon arjessa. Aihe oli mielenkiintoinen, enkä aiemmin ollut tällaista esitystä kuullutkaan. Chat oli merkittävä osa esittäjän työtä, vaikka hän teki sitä paljon myös muun työn lomassa. Esittäjällä oli jopa kymmenien tuhansien kontaktien chat-kokemus: ”Hei, kuinka voin auttaa?”.

Esitys oli mainio. Mies oli järjettömän innoissaan, kertoi saavansa järjettömän hyvää palautetta toiminnasta, ja olihan se mitä ilmeisimmin myös järjettömän hyvää bisnestä. Esityksen aikana kuulijastakin tuntui hyvältä: jotain uutta ja innostavaa!

Samalla olin itse järjettömän hämmentynyt, jokin epämääräinen esityksessä hiersi. Ja tulihan se sieltä, parin päivän pohdiskelujen jälkeen (hidas kun olen). Ja se, mikä hiersi, oli sana työ – tai sen puute. Käytännössä tämä työterveyslääkäri sanoi sanan työ vain yhden kerran: ”työnantaja maksaa”.

Palvelu on ehkä asiakkaiden toivomaa, matalan kynnyksen palvelua, lähes rajatonta ja välitöntä (”joskus voi joutua odottamaan toista minuuttia kontaktin syntymistä lääkäriin”) jne. Vaikka se joskus löytää muiden palvelujen piiristä kadonneita, mahdollistaa masentuneen haltuunoton jne., se kuitenkin ratkoo pääosin pikkuisia kiusoja ja pulmia, uusii reseptejä, antaa neuvoja, ohjaa vastaanotolle. Vaikka kokemusta on chattilääkärillä varmaan hyvä olla, itse toiminta vaikutti siis olevan hyvin perustasoista, aina ei edes lääkärin työtä. Lasku kuitenkin lähti aina täydellä hinnalla. Esittäjä myös korosti, että chatissa ei kirjoiteta sairauspoissaolotodistuksia – esityksen perusteella ei myöskään kysytä ”miten töissä menee”, eikä muutenkaan selvitetä työkykyä.

Tarvitaanko chatissa siis työterveyslääkäriä tai jopa työterveyshuollon erikoislääkäriä?

Kun ihminen kouluttautuu erikoislääkäriksi, asetuksen mukaan tulisi hänen kyetä toimimaan ja pääosin toimia alansa vaativien kysymysten parissa, erikoisalaa eteenpäin vieden, osaamisestaan ja palvelustaan ylpeän työterveysasioiden ammattilaisen, alan erikoislääkärin asenteella. Sellaista en nähnyt enkä kuullut, vaan vain palvelun vauhdista, palautteesta ja ansioista hurmaantuneen kollegan lääketieteellisesti lähinnä aloittelevan lääkärin tasoista toimintaa ja osaamista.

Chat on varsin uusi työkalu terveydenhuollossa, ja varmaan jotenkin helpottaa asiakkaiden asiointia. Kuitenkin liikutaan vasta palvelun kehitysvaiheessa. Tulisikin tarkkaan miettiä, miten ja mihin sitä käytetään ja kuka palvelua toteuttaa ja miten chat toimii työterveyshuollon asiakkaille. Jokaiseen kontaktiin tulisi ainakin sisältyä kysymys, ”miten töissä menee?” tai kommentti ”tämän kanssa varmaan pärjäät töissä?” tai kehotus ”vaikuttaa, että työkykyasiaasi olisi hyvä pohtia yhdessä tätä chat-keskustelua laajemmin, milloin tulet vastaanotolle?”. Ilman yhteyttä potilaan työhön chattilääkärinä toimiva työterveyslääkäri helposti aliarvioi omaa ja kollegojensa työtä ja osaamista. Esityksen mukainen chattaus toimii hyvänä sytykkeenä niille puheille, jotka parjaavat työterveyshuoltoa helppojen, terveiden ja hyvin toimeentulevien ihmisten väylänä!

Vai mitä Sinä tuumit, riittääkö ansaintalogiikka ja laskun kirjoitus vai tarvitaanko työterveyshuollon kontakteihin erikoisalan substanssiosaamista? Mitä ajattelisit muun alan erikoislääkäristä palvelun toteuttajana: kirurgista, jonka päätehtävä chatissa olisi kirjoittaa reseptejä virtsatietulehduksiin tai kardiologista flunssalääkkeitten kirjoittajana?

Lääkärit itsenäisyyden tekijöinä

Suomi sai itsenäisyytensä 101 vuotta sitten. Vuonna 1918 perustettiin puolustusvoimat, Suomen uusi armeija, yleisen asevelvollisuuden periaatteelle. Samalla palvelusajan sekä henkilökunnan lääkäripalvelut alkoivat. Asevelvollisuustarkastuksissa hylättiin mm. aliravitsemuksen ja sen seurausten sekä tuberkuloosin takia noin 60 % asevelvollisista.

Vuoden 1918 sisällissodan lääkintähuolto oli hyvn organisoitumaton ja osin vapaaehtoisuuteen perustuvaa. Lääkärit toimivat pääosin valkoisten joukoissa, mutta lääkärinetiikan vuoksi he hoitivat myös punaisten haavoittuneita. Yhteensä noin 200 lääkäriä osallistui sisällissotaan, heistä kuoli hieman vajaa 30, joista noin puolet murhattiin. Sittemmin sotavankileirien lääkäreinä he näkivät nälkäkuolemien, tautiepidemioiden ja epäinhimillisen kohtelun todellisuutta.

Toisen maailmansodan alkaessa 1939 oli huutava pula kirurgian osaajista. Talvi- ja jatkosodan välissä koulutettiin noin 200 lääkäriä peruskirurgian tekijöiksi. Sotasairaalat osin erikoistuivat, mikä osaltaan auttoi hoidon tehostamista, kunhan kenttälääkinnän lähes mahdottomista oloista potilaat sairaaloihin entivät.

Vuonna 1942 yhteensä noin 1200 lääkäriä (lääkintäupseeria) osallistui sotilaslääkintään. Tämä oli yhteensä noin 85 % kaikista lääkäreistä, loput huolehtivat siviilien tarpeista siinä määrin kuin pystyivät. Yhteensä lähes 100 heistä (noin 7 % kaikista lääkäreistä) menetti henkensä tai katosi, näiden joukossa kaksi naislääkäriä. Työn raskauden vuoksi ilmeisesti vain muutama kirurgi toimi sotilaskirurgeina kaikki sotavuodet.

Sota ensisijaisesti tuhoaa, mutta osaltaan se on auttanut useiden lääketieteen erikoisalojen kuten trauma-, neuro-, plastiikkakirurgian sekä triagen ja kuntoutuksen kehittymistä. Hinta on kuitenkin ollut hirmuinen.

Tämän päivän hyvinvointi-Suomessa meidän on lähes mahdotonta ajatellakaan niitä oloja ja tapahtumia, joiden läpi sotiin osallistuneet lääkärit ovat osaltaan vaikuttaneet itsenäisyytemme säilyttämiseen. Hiljainen hetki heidän kunniakseen.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tuntematon sotelas – sairaan hyvä sairas kertomus

Käsiini sattui kanneltaan tutun oloinen kirja Tuntematon sotelas. Soteromaani eli sairas kertomus. Kirjan sisältö oli kuitenkin aivan uutta. Kirja on tuore (2018) Tuntemattoman sotilaan juonta terveydenhuollon kontekstiin sovitetteleva parodia yksityistetyn soten kurjistaman perusterveydenhuollon toiminnasta. Tai siis toimimattomuudesta.

Anonyymiksi jäävän kirjoittajaryhmän – nimimerkki Vieno Linna – uhkakuvanäkemys on kirjoitettu sotaretken hengessä kieli poskella, mutta vakavissaan. Teos tarjoaa kylmäävää kyytiä ja räävitöntä menoa eurojen matkasta veroparatiiseihin! Ja samaan aikaan matkaavat epäkurantit hoidokit manalaan ja terveyden hoitajat epätoivon alhoon.

Vaikka uuden soten työntenkijät, sotelaat, toimivat Antti Rokan hengessä – ”kuule pomo, missä sie tarviit oikein hyvvää naista… ” – ja parhaansa yrittäen, mikään ei lopulta riitä eikä juuri mikään toimi – paitsi kirjoittajien dystopia.

Kirjan viimeisen sivun jälkeen jäin pohtimaan, millainen olisi samassa hengessä kirjoitettu parodia työterveyshuollon nykyisyydestä tai tulevaisuudesta. Työterveyshuolto toki jätettiin sote-uudistuksen ulkopuolelle – mutta jäikö se sen ulkopuolelle siksi, että sama uudistus on työterveyshuollossa jo tehty?

Kohteliaan poliittisen ja talousjargonin vastapainoksi totisesti toisenlainen näkemys!