Mitä elämä on – henkäyksiä ja ilmaako vain?

Kollega suositteli minulle luettavaksi Paul Kalanithin kirjaa Henkäys on ilmaa vain (Bazaar 2017). Kirja kertoo nuoren, erityisen lahjakkaan lääkärin sairastumisesta aggressiiviseen keuhkosyöpään erikoistumisensa loppuvaiheissa. Kirja kuvaa muun muassa sitä äärimmäisen kovaa työtä, jolla hän tavoitteli ja rakensi neurokirurgin tulevaa uraa itselleen, ajatellen, että hän panostaa muuhun elämään ”sitten, kun…”  Kalanithi kuolee täyttäessään 40 vuotta; elämä osoittautui olevan ilmaa vain –  unhappy end?

Ei suinkaan – kirjalla on yllättäen suorastaan happy end! Kirja kuvaa paitsi kunnianhimoisen lääkärin suorittamista ja työelämäosallisuutta myös sitä henkistä ja arvojen muutosta, joka tapahtuu oman sairastumisen, potilaaksi joutumisen ja erityisesti läheisten absoluuttisen rakkauden myötä.

Paul Kalanithi kirjoitti kirjansa elämänsä viimeisinä kuukausina, ja teksti on sujuvaa, jopa koukuttavaa. Lukijana kuitenkin koin, että kirjoittajalla on ollut ikään kuin käsijarru vähän päällä – Kalanithi osoitti kirjoittaessaankin halua suunnitelmallisuuteen ja jonkinlaiseen kontrollin pitoon.

Kun vaimo Lucy kirjoittaa epilogin, kirja nousee lopullisesti siivilleen! Rakkaus ja tuki puolisoa kohtaan, puolisoiden merkityksellisyys toisilleen, perheyhteyden kuvaaminen, yhteisen ja todella kaivatun lapsen saanti vain vajaa vuosi ennen Paulin kuolemaa, kuoleman hyväksyminen ja silti yhteiseen tulevaisuuteen katsominen koskettavat.

Sivujuonteena kirja kuvaa myös Kalanithin kasvamista lääkäriytyeen, pyrkimystä parhaimpaansa, potilas-lääkärisuhteen muodostamista työuran eri vaiheissa, ja ammatillisen vuorovaikutuksen ja ammatin merkitystä. Tekstistä itse kukin meistä voi poimia rakennuspalikoita ammatilliseen identiteettiinsä! Elämän tarkoituksesta jo nuorena kiinnostunut, kirjallisuutta ja filosofiaa paljon lukenut Kalanithi kirjoittaa myös uskon asioista, osin ainakin minulle uusien näkökulmien kautta.

Harvakseltaan on tullut vastaan kirjoja, jotka kertovat potilaan sairastamis-kokemuksista, ja tuskin toista sellaista, jossa kirjoittajana ja kokijana on lääkäri, vieläpä nuori lääkäri. Kalanithille kuoleman hyväksyminen on osin yllättävänkin helppoa. Kirjassa hän etsii vastausta kysymykseen, ”mikä sinulle on oikeasti tärkeää”, ja osaltaan löytää sen. Kuolema ei hävitä koettua ja tehtyä, ei mitätöi työuraa, eikä se ole loppu, vaan muutos ja alku uuteen. Paul löytää merkityksellisyytensä toisista ja toisten kautta; merkityksellistä on se, mitä jätämme toisiin ihmisiin.

Ideaalina tämä merkityksellisyyden määritelmä sopii myös inhimillisen lääkärin työhön.

Glottaali klusiili ja blogistin identiteetti

Suomen kielessä on kaksi äännettä, joilla ei ole omaa kirjoitusmerkkiä. On äng-äänne – kaikille tuttu, ja vähemmän tunnettu glottaali klusiili eli umpiäänne: hengityksen hetkellinen pysähtyminen ja kurkunpään sulkeutuminen kahden kirjaimen välissä. Kuuntele kurkkuasi, kun sanot ”ota auto” –  siinä se, hengitys pysähtyy kahden a:n välissä hetkeksi.

Entä mistä muodostuu blogistin identiteetti? Yleensä identiteetti muodostuu työstä, jota tehdään – lääkärillä lääkärin työstä, blogistilla kirjoittamisesta ja sen edellyttämästä ajattelusta. Ja mitä enemmän työtä tekee, sitä enemmän identiteetti muokkautuu.

Yleisesti identiteettiin vaikuttavat myös tekijän koulutus ja tapa ajatella. Pohjalla muhivat arvot ja arvostukset, etiikka ja ammatilliset haaveetkin. Kukaan ei toisaalta muodosta identiteettiään yksin – vuorovaikutuksen merkitys on keskeistä! Ammatillisen identiteetinkin kehittymiselle keskustelut voivat olla parasta, mitä ammattitoverit voivat yhdessä tehdä. Työssä ja keskusteluissa tapahtuu myös mallioppimista, ja hiljainen tieto ammattitavoista välittyy.

Ammatillinen identiteetti on ehdottomasti myös kuulumista johonkin yhteisöön – perinteisesti pitkäaikaisten työsuhteiden myötä työnantajaan, nykyisin ehkä enemmän omiin tiimeihin ja/tai omaan ammattikuntaan? Omaa ammatti-identiteettiäni myös osallisuus alan yhdistystoimintoihin on muokannut paljon – siellä olen tavannut identiteettinsä syvällisesti omaksuneita ”alan aktivisteja”.

Ammatillinen identiteetti on paitsi sisäistä kokemusta, myös ulkoista: miltä näytän ja vaikutan ammattini edustajana muiden silmissä. Puhutaanko minusta leipäpapin tapaan leipälääkärinä, töissä kävijänä, rautaisena ammattilaisena, ottautuvana osallisena elämän hankaluuksissa, shamaanina vai byrokraattina… Ammattilaisen toiminta peilaa identiteetin ympäristöön, ja sieltä se palautuu takaisin – olethan huomannut?

Blogistinakin altistaa identiteettiään ja ajatteluaan arvioinneille. Ja se on hyvä. Itsensä ja oman toimintansa arviointi ei yleisesti ole helppoa, tutkimusten mukaan ei edes ammattilaisille – on siis syytäkin saada palautetta muilta. Ellei saa mitään palautetta, onko edes kiinnostava? Palaute kuvaa myös niitä odotuksia, mitä toisilla on ammattilaista kohtaan, ja niihin vastaamisella on merkitystä.

Ammatillinen identiteetti muuttuu koko ajan, kuten työ, työpaikat, kokemus, osallisuuskin. Monella se muokkautuu vähän huomaamatta, mutta sitä voi myös tietoisesti kehittää. Voisiko aiheesta keskustalla vaikka erikoistuvan ohjaustunneilla, tai yksikön koulutustilaisuudessa?

Entä miten glottaali klusiili liittyy blogistin identiteettiin? Lähinnä kai sanaleikeissä… Glottaali klusiili on fysiologiaa. Muualla klusiili muuttuu helposti vaivaksi – esimerkiksi blogistia voi vaivata litteraali klusiili – ideoiden tai kirjoittamisen umpi. Tila on kaikkea muuta kuin ideaali ja voi vain toivoa, ettei vaivasta tule universaali, ja lopullinen finaali.  Tuolloin identiteetti on lähinnä kriminaali, muutos on kardinaali ja olemus kuin kognitiivinen kaali!

Tieto ei ole valtaa vaan osaamisen ja valintojen perusta

Vuoden aluksi julkaistiin kaksikin työterveyslääkäreiden ja erikoistujien kannalta keskeistä teosta: uusi Työelämän perustietoa ja päivitetty Työstä terveyttä –kirjat. Heti aluksi on hattua nostettava ahkerille kirjoittajille ja toimittajille, kirjat eivät synnyt helpolla!

Kirjat ilmestyivät tammikuun alussa, ja omakin luku-urakka on vielä kesken. Tähänastisesta muodostuneen käsityksen mukaan ne sisältävät valtavasti alallemme keskeistä tietoainesta. Mutta riittääkö tieto – ”onko tieto valtaa”?

Me kaikki teemme monia työhön liittyviä valintoja joka päivä. Osa ammatillisista valinnoista perustuu tutkittuun tietoon, osa totuttuun tapaan, osa tilanteeseen liittyvään intuitioon, osa ehkä ei perustu oikein mihinkään ”tiedon” osa-alueeseen. Kun ammattilaisina käytämme tietoa, toimintatapamme on, että teemme valintoja, päätöksiä yhdessä potilaan tai asiakkaan kanssa. Meillä on kuitenkin vastuumme oman alan tietojemme ja tarjoamiemme vaihtoehtojen oikeellisuudesta ja hyödyllisyydestä juuri kyseisen potilaan tai työnantajan kannalta.

Eli tietoa on oltava, ja sitä on pystyttävä soveltamaan. Tieto-osaaminen syntyy työssä, ohjauksessa, koulutuksissa, kohdennetuilla tietohauilla sekä lukemalla, ja lukemalla paljon. Kyky soveltaa syntyy käytännön töissä, keskustelemalla, pohtimalla, yhdessä, ja kokemuksenkin myötä. Näin syntyy myös sitä hiljaista tietoa, jota kirjoista ei löydy – opimme, miten asiat käytännössä toimivat.

Lokikirjassa ohjataan oppimaan asioita eri tavoin ja eri tasoisina, Bloomisti. Osasta riittää, että muistaa kuulleensa ja tietää, mistä asia/tieto tarvittaessa löytyy. Suurinta osaa tiedoista pitää pystyä soveltamaan tilanteen ja tarpeiden perusteella.  Osaa tietoaineksesta pitää pystyä myös analysoimaan ja luomaan siitä uutta – kehittämään.

Toimintatavan valinta ei kuitenkaan välttämättä perustu tietoon. Osa perustuu arvoihin, jotka jokaisella meillä vaihtelevat. Tunnistatko omat arvosi? Arvovalinnoista esimerkkinä toimii vaikkapa tuore alkoholilainsäädännön uudistus. Saatavuuden parantaminen on aina lisännyt terveyshaittoja, mutta nyt saatavuus arvostettiin elinkeinoelämän ja ilman ongelmia alkoholia käyttävien henkilöiden näkökulmasta tärkeämmäksi kuin kansan- tai ongelmakäyttäjien terveys. Vaikka omassa työssämme työterveys ja työkyky ovat useimmiten myös potilaidemme ja työnantajiemme arvojen mukaista, olet varmasti kokenut tilanteita, joissa he voivat arvostaa eri asioita kuin me ammattilaiset – muistatko tällaisia tilanteita? Jotta voimme auttaa muita päätöksenteossa tai tehdä itse hyviä päätöksiä, tarvitsemme tietoa toiminnan ja arvojen tueksi. Ja nyt sitä on tuplaten tarjolla!

Kun siis valitsemme toimintatapamme tietopohjalta, luotettavaa tietoa soveltaen, ja samalla arvomme avoimesti tiedostaen, voimme toimia ”hyvällä omallatunnolla”, ammattimaisesti. Tuoreet kirjat ovat keskeistä ammatillisen tietopohjamme ja osaamisemme rakennusmateriaalia – toivotan Sinullekin hyviä lukuhetkiä niiden parissa!

”Kävin terveystarkastuksessa”

Silmiini sattui Duodecim-lehti (9.10.2017), jossa kollega Pekka Mustonen kolumnoi erehtyneensä käymään ikäryhmäterveystarkastuksessa. Kokemus oli hänessä herättänyt voimakkaita tuntemuksia. Lukiessani minua nauratti, itketti ja kauhistutti. Mustonen osui kolumnissaan moneen maaliin – tosin vain muutamaan niistä, mihin tähtäsi!

Työterveyshoitajan tekemässä ikäryhmätarkastuksessa oli keskusteltu ja kiinnitetty huomiota veren kohonneisiin kolesteroliarvoihin ja suositeltu tähän lääkitystä. Lisäksi oli suositeltu PSA-kokeen ottamista. Mustonen oli näistä kieltäytynyt ja päätti konsultoida oppikirjoja, riskilaskureita sekä tuttua sydänsairauksien professoria. Hän myös piti kohtuuttomina perusteettomasta työstä koituvia kustannuksia. Hän suositti epäsuorasti – kollegojensa kanssa keskusteltuaan – kieltäytymistä ikäryhmätarkastuksista laboratoriokokeita lukuun ottamatta. Hän aikoi ottaa kokemuksensa esille myös työterveyshuollon vuosisopimuksen uusimisen yhteydessä – hän kaipasi laadukasta riskinarviota ja interventioiden oikeaa kohdistamista.

Työterveyshuollon ikäryhmätarkastuksista on osin jo luovuttu – suuntaamattomista terveystarkastuksista ei hyötyä liene. Näin on mm. Cochrane-katsaus todennut. Tosin ko. katsauksen aineisto oli vanha ja vaatimaton. Tarvetta olisi vaikkapa Duodecimin terveystarkastusten näyttöön perustuvan Käypä hoito –suositukselle… Entä sisälsikö tarkastus työterveyshuollon ydintä – puhuttiinko työstä ja työkyvystä? Toivottavasti ja uskottavasti kyllä, mutta tätä ei kolumni kerro; työkyvyn tuki on työterveystarkastustenkin päätehtävä, ei kansansairauksien seulonta.

Kun työterveyshoitaja ”tarjosi” kolesterolilääkitystä ja ”elinikäisen lääkityksen uhka” nousi tummana pilvenä Mustosen yläpuolelle, hän unohti, että työterveyshoitaja ei lääkityksiä määrää. Hoitaja ottaa vain asian esille, herättää ajatuksia – ja onnistui siinä. Vaikuttavaa toimintaa, siis?

Kirjoituksen asenteellisuus kummastutti. Korostiko kolunmi tietoisesti lääketieteen tohtorin ylivertaista osaamista tavalliseen hoitajaan nähden? Entä edustaako sydänprofessorin konsultointi kolesterolin alentamisessa oikeaa toimintatapaa? – Näiden lääkkeiden määrääminen on perusterveydenhuollon lääkäreiden tehtävä. Minusta kolumni lähinnä kertoi, että lääkäri on omien asioiden kokemisessa ja ajamisessa varsin inhimillinen, epäasiantuntija… Kolumni korostaa myös  vanhaa ajatusta siitä, että lääkärin ensisijainen oman terveyden konsultti tulisi olla lääkäri.

Suunnitelma siitä, että jatkossa kieltäytyy ikäryhmätarkastuksista ja käy vain laboratoriokokeissa on myös hyvin inhimillinen. Siinä tosin ei ole terveystarkastuksen ajatustakaan, eikä ole lähelläkään ”laadukasta riskinarviointia” tai ”interventioiden oikeaa kohdentamista”.

Mielenkiintoinen on myös tapa, jolla Mustonen tuo asian julkisuuteen. Onko pyydetty työterveys-lääkärin tai –asiantuntijan kommentteja? Ei. Mollataanko koko terveystarkastustoiminta, ja samalla ajatuksellisesti kokonaisen erikoisalan arvo yhden negatiivisen kokemuksen perusteella hyödyntäen lehdenkin arvovaltaa tässä? Kyllä. Saman logiikan perusteella voisin omien lähivuosien kokemuksieni perusteella ehdottaa, että läheisestä yliopistosairaalasta lopetetaan ainakin kirurgia, sisätaudit, ihotaudit, triage, päivystys, vanhustenhoito, ja tukipalveluista ehdottomasti ruokahuolto, lisäksi kotikaupungistani joutaa lopettaa vanhainkodit ja ammatillisista lehdistä ainakin Duodecimin tilaus…

Toki Duodecimissa julkaistiin (20.11.2017) työterveyskollegojen vastaus ao. kolumniin, korostetun korrekti, työterveyshuollon säädös-, laatu- ja tavoitteellisuusaspekteja korostaen ja puuttumatta oikein mihinkään Mustosen provokaatioihin. Vastineessaan tähän Mustonen tuo esiin lisää omaa epäloogisuuttaan tai osaamattomuuttaan: hän korostaa ensin, että ”käytännössä pk-yritykset ostavat vain niitä palveluja, mitä säädösten mukaan on pakko ostaa ja usein vastentahtoisesti mitään muuta…” ja toteaa heti perään, että ”pk-yritykset ostavat lähinnä sairauksien ja oireiden hoitoa…” – siis juuri niitä palveluja, mitä säädösten mukaan ei ole pakko ostaa?

Toki Mustosella on kannatettaviakin ajatuksia. Esimerkiksi resurssien suuntaaminen suuren riskin potilaisiin on varmasti perusteltua, ja osa tarkastuksista/seulonnoista voidaan tehdä sähköisesti ja suunnatut tarkastukset ovat suuntaamattomia parempia. Työterveyshuollon vuosisuunnitelma tulee laatia yhdessä työpaikan tarpeisiin perustuen, ja toimintaa tulee jatkuvasti kehittää. Ja kaikki tämä eettisesti toimien.

Todistanpa lopuksi omalta osaltani, että minulle tehdyt tähänastiset työhöntulo- ja määräaikaistarkastukset ovat olleet yllättävänkin tavoitteellisia, tarkoituksenmukaisia ja positiivisia muutoksia omassa terveyskäyttäytymisessäni aiheuttaneita, työkykyäkin kehittäneitä tapahtumia. Millaisia ovat Sinun kokemuksesi olleet?

Mustosen kolumniin (9.10.2017) tästä:
http://www.duodecimlehti.fi/lehti/2017/19/duo13921

Pihlajamäen, Martimon ja Saunin kommenttikolumniin (20.11.2017) tästä: http://www.duodecimlehti.fi/lehti/2017/22/duo14002

Eino ei ollut ideologisesti työtön

Eino Leino rakensi Suomea ja otti tietämättään ennakoivasti kantaa tämän päivän ”ideologiseen työttömyyteen” ehkä tunnetuimmassa runossaan Hymyilevä Apollo, josta lainauksena alla olevat kaksi säkeistöä:

Se talo, min portilla kilpi on:
”Tässä talossa tehdään työtä”
Se talo on pyhä ja pelvoton
ja pelkää ei se yötä.
Työs olkoon se suurta tai pientä vaan,
kun vaan se työtä on oikeaa
ja kun sitä palkan et tähden tee!
Työ riemulla palkitsee.

Se raatajan riemulla palkitsee
ja tekijän terveydellä,
työ himoja huonoja hillitsee
niin puhtaalla sydämellä.
Oi, rauhaa päätetyn päivätyön!
Hyvät enkelit suojaavat työmiehen yön
ja nuorena, vankkana nousevi hän
taas uutehen päivähän.